Yhdysvallat - Kalifornia on viinien mekka

Auringostaan ja rannoistaan tunnettu Kalifornia on Yhdysvaltojen suurin viinintuottaja. Napan ja Sonoman viinialueiden kiertämisen ohella voi kokea suurkaupungin sykettä San Franciscossa ja luonnon rauhaa Yosemiten kansallispuistossa.
Yhdysvallat - Kalifornia on viinien mekka

Yhdysvallat on maailman neljänneksi suurin viinin tuottaja, jonka viinistä 90 prosenttia tehdään Kaliforniassa. Kalifornia on lähes 2000 kilometrin pituinen osavaltio Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Sen keskellä avautuu 90 kilometrin levyinen keskuslaakso, joka on yksi maailman hedelmällisimmistä hedelmä- ja vihannesviljelyalueista. Välimerellisen ilmaston hellimät alueet sopivat erinomaisesti myös viininviljelyyn.

Viiniä tuotetaankin puna- ja valkoviineistä aina kuohuviineihin ja makeisiin jälkiruokaviineihin. Munkkiveljeksistä kultakuumeeseen Yhdysvaltoihin viininviljelyn toivat mukanaan eurooppalaiset siirtolaiset, jotka olivat saapuneet Amerikkaan etsimään onnea. Kaliforniaan viini tuli vuonna 1769 espanjalaismunkkien mukana. Välimeren ilmastoon sopeutuneet viiniköynnökset menestyivät heti hyvin Kalifornian hedelmällisessä maaperässä. Vuonna 1848 tapahtui käänne, joka vaikutti ratkaisevasti koko Kalifornian viininviljelyyn: Sacramentosta löydettiin kultaa. Kulta houkutteli paikalle satoja tuhansia ihmisiä, joiden mukana maahan saapui myös eurooppalaisia viinitarhureita.

Kultakuumeen jälkeen iskivät haasteiden vuodet: vuoden 1880 tienoilla viljelyksiin iski viinikirva, joka tuhosi runsaasti satoa. Kun kirvaongelma oli selätetty, vuonna 1920 voimaan astunut kieltolaki, lama ja toinen maailmansota verottivat tuotantoa. Haasteista huolimatta Kalifornia on noussut yhdeksi maailman suurimmista viinintuottajista.

Viinialueet sijaitsevat länsirannikon vehreillä kasvumailla

Kalifornian tärkeimpiä viinialueita ovat Napa Valley ja Sonoma, jotka sijaitsevat aivan toistensa kyljessä. Viinialueille on helppo tehdä päiväretkiä, sillä ne sijaitsevat vain noin tunnin ajomatkan päässä San Franciscosta pohjoiseen. Matkan voi taittaa vuokra-autolla, bussilla tai lahden yli lautalla. Tyynenmeren rannalla sijaitseva San Francisco on liberaali ja eläväinen suurkaupunki, jonka päänähtävyys on yli 2700 metriä pitkä silta, Golden Gate. Kaupungissa voi nauttia taiteesta, ostoksista ja erinomaisesta ruokakulttuurista. Kulinaristi ihastuu varmasti erittäin laajaan ja hyvään ravintolatarjontaan. Kalifornialainen keittiö yhdistelee vaikutteita molempien pallonpuoliskojen ruokalajeista.

Kalifornia on tunnettu kansallispuistoistaan, ja San Franciscosta kannattaa tehdä päiväretki esimerkiksi Yosemiten kansallispuistoon. Puisto lumoaa vesiputouksillaan, jättiläispunapuillaan ja upeilla kalliomuodostumillaan. Viinialueille voi matkustaa ympäri vuoden, mutta kannattaa muistaa, että sääolosuhteet vaihtuvat melko nopeasti. Tuulinen ja sumuinen San Francisco ei ole niin aurinkoinen kuin ehkä kuvitellaan – San Franciscon kesäkuukaudet ovat usein viileitä, kosteita ja sumuisia.

Napa Valley

Pohjois-Kaliforniassa sijaitseva Napa on Yhdysvaltain tunnetuin viinialue. Viininviljely alkoi kehittyä Napassa vuoden 1860 jälkeen. Keskeinen henkilö alueen viinihistoriassa oli preussilaissyntyinen Charles Krug, joka perusti St. Helenaan viinivalmistamon. Nykyään Napa Valley on nykyään yksi maailman arvostetuimpia viinialueita. Monimuotoisen maaperänsä vuoksi siellä tuotetaan monenlaisia puna- ja valkoviinejä. Alueen arvostetuimpia viinitiloja on Robert Mondavi, jonka viininviljelyssä keskeisiä arvoja ovat luonnonmukainen viljely ja ympäristöystävällisyys.

Napa Valleyn yleisimmät rypälelajikkeet:

• Valkoiset lajikkeet, joita käytetään valkoviinien valmistukseen: Chardonnay, Sauvignon Blanc

• Punaiset lajikkeet, joita käytetään punaviinien valmistukseen: Cabernet Sauvignon, Merlot, Pinot Noir, Zinfandel

Tutustu Napa Valleyn alueen viinitaloihin:

• Robert Mondavi

Hienostunutta Napaa kutsutaan aikuisten Disneylandiksi, jossa on tarjolla monenlaisia elämyksiä. Kulinaristit suuntaavat Yountvillen kylään, josta löytyy jopa useita Michelin-tähtiä saaneita ravintoloita. Ravintoloissa kannattaa herkutella paikallisella fuusioruoalla, joka yhdistelee vaikutteita eri kulttuureista.

Korbel Brut

Hinta Alkossa
14,49 €

Sonoma

Napan naapurissa, Sonoman pikkukaupungissa, voi vielä nykyäänkin ihastella pohjoiskalifornialaisen viininviljelyn alkulähdettä, vuonna 1823 rakennettua lähetysasemaa. Vaikka viininviljely alkoi 1800-luvun puolivälissä levitä koko Kaliforniaan juuri täältä, jäi Sonoma Valley pian naapurinsa Napan varjoon.

Sonoman syvien metsien reunustamaa laaksoa hallitsevat hiekka- ja soramaat. Alueella tuotetaan puna- ja valkoviinien lisäksi myös kuohuviiniä. Russian River Valleyssa sijaitsevan Korbelin viinitalon kuohuvaa nautitaan niin Valkoisessa talossa kuin Air Force Onessakin. Arvostetun talon kuohuviini on Yhdysvaltojen myydyin perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini.

Sonoman yleisimmät rypälelajikkeet:

• Valkoiset lajikkeet, joita käytetään kuohu- ja valkoviinien valmistukseen: Chardonnay, Sauvignon Blanc
• Punaiset lajikkeet, joita käytetään kuohu- ja punaviinien valmistukseen: Pinor Noir, Zinfandel, Syrah, Merlot, Cabernet Sauvignon

Tutustu Sonoman alueen viinitaloihin:
• Korbel
• Ravenswood Wines

Sonoma on Napaa boheemimpi ja rennompi viinialue, joka ihastuttaa kauneudellaan. Toisin kuin Napassa, useilla viinitiloilla voi ruokaa ja juomaa nauttia myös piknikillä. Jos omia eväitä ei ole mukana, tiloilta voi ostaa mukaan leipää, juustoa, leikkeleitä ja hedelmiä.

Viinisanastoa englanniksi
red wine – punaviini
white wine – valkoviini
sparkling wine – kuohuviini
champagne – samppanja
rosé wine– roseeviini
sweet – makea
dry – kuiva
house wine – talon viini
wine tasting – viininmaistelu
winery – viinitalo
wine bar – viinibaari
wine list – viinilista
A glass of red wine, please! – Lasillinen punaviiniä, kiitos!
Can I have the check, please! – Lasku, kiitos!
Cheers! – Kippis!

Artikkeliin liittyen