Nederburg valittu Etelä-Afrikan parhaimmaksi viinitaloksi

Nederburg on valittu vuoden eteläafrikkalaiseksi viinitaloksi sekä International Wine and Spirits -kilpailussa (IWSC) että viiniopas Platter’s Guiden arviossa.

Nederburg valittu Etelä-Afrikan parhaimmaksi viinitaloksi

Nederburg valittiin International Wine & Spirit Competition 2016 (IWSC) -kilpailussa Vuoden viinintuottajaksi Etelä-Afrikassa. Viinitila on saavuttanut arvostetun palkinnon ensimmäisen kerran vuonna 2012.

Nederburg voitti myös toistamiseen 2017 Platter´s By Diners Club -viinioppaan Vuoden viinitila -tittelin Etelä-Afrikassa. Platter´s palkitsi viidellä tähdellä mm. Nederburg The Winemasters Noble Late Harvest -jälkiruokaviinin.

Uuden ja Vanhan maailman parhaimmat puolet

Nederburgin tunnusmerkkejä ovat aina olleet perinteet ja laatu yhdistettyinä intohimoon, tarkkuuteen ja kärsivällisyyteen. Nederburg valmistaa eloisia ja hedelmäisiä, rakenteeltaan klassisia viinejä, jotka ovat kuuluisia erinomaisina ruokaviineinä.

Nederburgin viinitila sijaitsee Paarlissa noin 45 minuutin ajomatkan päässä Kapkaupungista, viinireitin varrella lähellä Stellenboschia. Lounaisrannikon ilmasto muistuttaa Välimeren ilmastoa. Kuivat kesät, leudot syksyt ja sateiset talvet ovat viininviljelylle ihanteellisia. Nederburgin viineissä yhdistyykin upeasti Uuden mailman hedelmäisyys Vanhan maailman klassiseen eleganssiin.

Razvan Macicin työtä Nederburgin kellarimestarina vuodesta 2015 alkaen jatkanut Andrea Freeborough toteaa, että kaikki Nederburgin viimeaikaiset tunnustukset ovat upea tapa päättää vuosi 2016. – Tämä on ollut jännittävä ja intensiivinen vuosi. Olemme iloisia viinitilamme ja viiniemme saamista palkinnoista. Olemme erittäin kiitollisia tunnustuksista ja uskoaksemme Etelä-Afrikka voi olla jatkossakin niistä ylpeä, Freeborough sanoo.

Freeborough painottaa Nederburgin menestyksessä tiimityön merkitystä. -Perinteemme viininvalmistuksessa inspiroi ja vaikuttaa tulevaisuuteemme. Pyrimme aina etsimään uusia ja parempia keinoja tuottaa viinimme, Freeborough toteaa. -The Winemaster’s –sarja on meidän valikoimamme sydän. Viinisarja sisältää laatuviinimme ja siinä kulminoituu Nederburgin ydin. Sarja kunnioittaa Nederburgin pitkää, erinomaisen viininteon perinnettä.

Nederburg on aina ollut yksi alan uusien innovaatioiden kehittäjistä ja viinitalolla on johtava rooli viininviljelyn kehittämisessä ja sopeutumisessa ilmastonmuutokseen. - Me olemme vahvasti keskittyneet kestävään kehitykseen ja panostuksemme vesi- ja energiatehokkuuteen on tuonut merkittäviä säästöjä. Työskentelemme myös kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa edistääksemme rypäleiden optimaalista kypsymistä, minkä voi aistia raikkaina, tasapainoisina ja hedelmäisinä aromeina The Winemasters-sarjan viineissä.

Nederburgin kunnianhimoinen viinitiimi
Nederburgin kunnianhimoinen viinitiimi on viinitalon menestyksessä avainroolissa.
iwsc2016-sawineproduceroty-trophy-png

International Wine and Spirits Competion IWSC

IWSC on mailman arvostetuimpia kilpailuja. Nederburg saavutti vuoden paras tuottaja -palkinnon ensimmäisen kerran vuonna 2012.