Mistä viini tulee Suomeen?

Viinin matka viinitiloilta Suomeen on monivaiheinen. Arvoviinit pullotetaan useimmiten jo alkuperämaassa, mutta huomattava osa nautittavista pullo- ja hanaviineistä pakataan vasta Suomessa. Mitä vaiheita matkan varrelle mahtuu?
Mistä viini tulee Suomeen?

Viinintuottajat valmistavat viiniä ja pullottavat sen omalla valmistamollaan tai myyvät viinin eteenpäin niin sanottuna bulkkitavarana. Monet viinitalot tekevät molempia; valmistavat omia viinituotemerkkejään, mutta myös myyvät viiniä muiden viinituotemerkkien käytettäväksi.

Esimerkiksi Altia ei itse kasvata rypäleitä tai omista viinitarhoja, joten Pohjoismaiden ja Baltian johtavan alkoholijuomatalon rooli viinin valmistuksessa onkin viinin käsittelyyn, pakkaamiseen ja jakeluun liittyvät tehtävät sekä edustaminen toimialueen markkinoilla.

Altian omia tuotteita ovat esimerkiksi St. Elmo, Chill Out sekä Caballo de Mendoza, kun taas Altian edustamia tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Fresita, Two Oceans, Tarapacá ja Trapiche. Tämä vaikuttaa siihen, millä tavalla viini kuljetetaan Suomeen ja aina kuluttajan ruokapöytään asti.

Tapa 1: Alkuperämaassa tankkiin ja Suomessa pulloon tai hanapakkaukseen

Ennen kuin viini lähtee matkaan tuottajalta, se suodatetaan huolellisesti. Viini säilötään kuljetusta varten suunniteluihin tankkeihin ja suojataan tarkasti hapelta. Tavoitteena on, että viini säilyy matkalla mahdollisimman muuttumattomana.

Tankit saapuvat rahtikuljetuksen jälkeen Suomeen Altian Rajamäen tehtaalle, missä viinistä tehdään useita analyysejä. Näin varmistetaan, että viini on säilynyt matkan aikana moitteettomassa kunnossa. Kiireisimpinä päivinä Rajamäelle saattaa saapua jopa kuusi 24 000 litran viinitankkia. Yhdestä tankista saadaan jopa 30 000 pullollista viiniä.

Tämän jälkeen viineistä pakataan 24 prosenttia lasipulloihin, kuusi prosenttia kierrätysmuovisiin PET-muovipulloihin ja 70 prosenttia hanapakkauksiin. Rajamäellä pakataan vuosittain yli 20 miljoonaa litraa viiniä, ja siellä on viinin käsittelyyn erikoistuneet toiminnot. Altian oma Wine Quality Master huolehtii siitä, että kaikki tehtaalla pakattavat viinit ovat laadullisesti huippuluokkaa.

Viiniä säilytetään varastossa mahdollisimman vähän aikaa ja sitä suojellaan tarkasti hapelta. Valmiit tuotteet kuljetetaan Rajamäeltä ympäri Suomea Alkon myymälöihin, joista kuluttajat voivat ostaa ne omaan pöytäänsä.

Chill out bib
Tiesitkö että...

Hanaviini on ympäristöystävällinen valinta. Kun viini kuljetetaan tankissa ja pakataan vasta Suomessa, voidaan kuljettaa enemmän tuotetta kerralla. Tällöin myös hiilijalanjälki on pienempi ja viini on kuluttajalle päätyessään mahdollisimman tuoretta, kun se on kuljetettu ilmatiiviisti. Tällä tavoin tuotteella on myös enemmän myynti- ja käyttöaikaa. Kun viini on nautittu, pakkauksen pahviosan voi kierrättää pahvinkeräyspisteessä ja pussin heittää energiajätteeseen.

Tapa 2: Alkuperämaassa pulloon ja Suomeen rahtina

Osa viineistä, erityisesti arvoviinit, pullotetaan jo alkuperämaassa. Alkuperämaan oma viinilainsäädäntö voi myös säädellä sitä, missä laatuluokiteltujen viinien pullotus tapahtuu.

Jos viini pakataan jo lähtömaassa, laadunvarmistukseen liittyvät analyysit ja mittaukset tehdään jo siellä. Itse viinistä ei huomaa, missä se on pakattu, mutta esimerkiksi hanapakkausten valmistuspäivämäärissä ero näkyy, jos viini on rahdattu pakattuna kauempaa Suomeen tai jos se on pakattu vasta Suomessa.

Kun viinit on pakattu pulloihin tai hanapakkauksiin, valmiit tuotteet rahdataan alkuperämaassa sijaitsevalta valmistamolta maahantuojan varastolle Suomeen laivalla tai rekalla. Yhteen rahtikonttiin mahtuu 18 000 pulloa viiniä. Varastolta viinit kuljetetaan Alkoihin, joista kuluttajat voivat ostaa omansa.

Tiesitkö että...

Yleisen harhaluulon mukaan tonkkaviinit eivät ole yhtä laadukkaita kuin pulloviinit. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä viini on samaa, missä tahansa ja mihin tahansa pakkaukseen se pakataankin. Jos etiketti pullossa ja hanapakkauksessa on sama, myös sisältö on sama. Ainoat erot ovat viinin käsittelytavassa. Lasipullon luonnonkorkki päästää viiniin aina vähän happea, mutta hanapakkausten tuotannon aikana pyritään välttämään hapen ja viinin kontaktia. Pussin materiaalit päästävät kuitenkin jonkin verran happea läpi, mikä aiheuttaa hiljalleen viinin oksidoitumisen. Tuottajat suosittelevatkin, että hanaviinit kannattaa nauttia vuoden kuluessa pakkaamisesta. Viinin erilainen käsittelytapa ei kuitenkaan vaikuta viinin laatuun vaan esimerkiksi sen säilyvyyteen. On tuottajan ammattitaidosta kiinni, miten viini käsitellään ennen kuin se pakataan.