Ruffino Chianti DOCG 1877, enemmän kuin numero, enemmän kuin nimi
Ruffinon viinitilan perustivat vuonna 1877 kaksi serkkua Ilario ja Leopoldo Ruffino. He olivat kumpikin yliopiston professoreita ja jakoivat yhdessä syvän intohimon viiniä kohtaan.
Ilario ja Leopoldo päättivät toteuttaa unelmansa ja antaa tilan parhaimman ja tarkkaan valikoidun Chiantin kaikkien viininystävien saataville ympäri maailmaa.
Chiantista oli kovaa vauhtia tulossa maailmanlaajuisesti tunnettu viini, mikä antoi sysäyksen Chiantin ensimmäisen ’valmistusreseptin’ määrittelyyn ja kodifiointiin. Se antoi voimakkaalle Sangiovese-rypäleelle hallitsevan aseman huomioiden myös sitä täydentävät pyöreämmät ja tasaisemmat lajikkeet, kuten Canaiolon ja Colorinon. Viiniin oli myös lupa lisätä pieni määrä valkoisia rypälelajikkeita.
1877 Chianti DOCG: projekti
1877 Chianti DOCG on tulos Ruffinon pitkästä ja yksityiskohtaisesta tutkimuksesta, jonka tavoitteena on ollut kehittää talon perus-Chiantista entistä laadukkaampi viini säilyttäen samalla sen lähestyttävän makuprofiilin.
Näiden tavoitteiden saavuttaminen on tarkoittanut koko viininvalmistusprosessin tarkastelua uudesta näkökulmasta. Se on tarkoittanut paitsi perusasioiden kuten rypälesekoitteen työstämistä myös lukemattomien viininvalmistuksessa tärkeiden yksityiskohtien hiomista.
1877 Chianti DOCG: viininvalmistus
2023 vuosikerrasta alkaen viininvalmistuksen sääntelyyn keskittynyt Chianti DOCG Consortium on päivittänyt Chiantin valmistuksen vaatimuksia. Uuden sääntelyn mukaan Sangiovese-rypäleen vähimmäismäärä laskee 70 prosentista 60 prosenttiin. Päätöksen tavoitteena on antaa Chianti DOCG -viineille helpompi, pehmeämpi ja kansainvälisempi profiili.
Uudistuneessa Ruffino 1877 Chianti DOCG -viinissä on vain hieman yli 60% Sangiovese-rypälettä ja lisäksi huomattava määrä täydentäviä lajikkeita, esim. Merlot ja Petit Verdot -rypäleitä. Blendi on viimeistelty pienellä määrällä valkoisia lajikkeita, jotka antavat viiniin tasapainoa ja eloisuutta harmonisen ja täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Myös viinin tuotantoprosessi on kokenut ison muutoksen. Sadonkorjuussa on otettu käyttöön uusia innovaatioita ja rypäleet jäähdytetään ennen niiden puristamista aromien optimaalisen laadun säilyttämiseksi. Jäähdytyksen jälkeen puristaminen tehdään hyvin lempeästi, jolloin rypäleistä saadaan vain parasta mehua. Maserointia on lyhennetty, jotta tanniineista saadaan mahdollisimman pyöreät ja pehmeät.
1877 Chianti DOCG: viini
Uudistunut 1877 Chianti DOCG tekee Ruffino Chiantin rakenteesta entistä täyteläisemmän säilyttäen kuitenkin sille ominaisen pehmeyden ja hedelmäisyyden.
Viinin runsaassa tuoksussa on paljon hedelmäisyyttä sekä kypsää luumua ja vadelmaa, jota täydentää miellyttävä kukkaisuus sekä pippurin ja neilikan aromit. Herkullinen ja eloisa viini, jossa on pehmeät ja pyöreät tanniinit sekä pitkä, miellyttävä jälkimaku.