Laroche Mas la Chevalière
Larochelle kuuluva Mas la Chevalièren tila sijaitsee eteläisessä Ranskassa, Languedoc-Roussillonin alueella.
Mas la Chevalière on Chablis-viineistään kuuluisan Larochen eteläisessä Ranskassa, Languedoc-Roussillonin alueella sijaitseva viinitila, jonka Laroche hankki omistukseensa vuonna 1995 alueella tuotettavia Chardonnay-viinejä varten. Tilalta tuleekin mm. Laroche Chardonnay L - Alkon myydyin ranskalainen valkoviini vuonna 2020. Viinitilalla on sen alusta lähtien pyritty keskittymään mahdollisimman ympäristöystävälliseen ja energiatehokkaaseen tuotantoon. Tila on ollut pioneeri tutkimus- ja kehitystyössä sekä uusissa viininvalmistukseen liittyvissä innovaatioissa. Vuonna 2021 Mas la Chevalièrelle myönnettiin tunnustus tästä pitkäjänteisesti tehdystä työstä, Energy Performance Trophy 2021 (Orygeen Institut). Tämä tunnustus myönnetään sellaisille ranskalaisille toimijoille, jotka tekevät systemaattista työtä säästääkseen energiaa ja pienentääkseen hiilijalanjälkeä tuotannossaan tinkimättä kuitenkaan laadusta tai kilpailukyvystä.