Pitkään haudutettua karitsanviulua ja bataattirisottoa

Karitsa on maustettu inkiväärillä, kanelilla ja juustokuminalla. Nauti tuhdin punaviinin kanssa.

Pitkään haudutettu karitsa granaattiomenalla
logo

6-8 HLÖ

logo

10 h 0 min

Marinadi

AINEKSET

  • 5 dl turkkilaista- tai kreikkalaista jugurttia

  • 2 tl juustokuminaa (jauhettu)

  • 1 tl kanelia

  • ½ dl tomaattipyreetä

  • 3 valkosipulinkynttä (hienonnettuna)

  • 1 rkl tuoretta inkivääriä (hienonnettuna)

VALMISTUSOHJEET

    1. Sekoita marinadin ainekset ja hiero lihan pintaan.

    2. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli, tai vähintään 4 tuntia.

Karitsanviulu

AINEKSET

  • 1 karitsanviulu noin 2-2 ½ kg

  • 2 punasipulia

  • 1 kokonainen valkosipuli

  • 3 rosmariinioksaa

  • ½ granaattiomena (siemenet)

  • vettä

  • 1 tl suolaa

  • ½ tl pippuria

VALMISTUSOHJEET

    1. Aseta uuni 170 asteeseen tai 150 asteeseen (kiertoilmauuni).

    2. Laita paisti isoon, syvään uunivuokaan ja kaada vettä pohjalle (noin 3 cm).

    3. Halkaise veitsellä granaattiomena poikittain, pehmitä reunat ja kuori kämmenessä. Kopauta omenan puolikkaista puukauhalla irti siemenet kulhoon.

    4. Leikkaa punasipuli lohkoiksi ja puolita valkosipuli. Lisää sipulit, rosmariini ja granaattiomenan siemenet paistinnesteeseen.

    5. Mausta paisti suolalla ja pippurilla. Laita folio paistin päälle ja pakkaa tiivisti ja laita kuumaan uuniin. Kahden tunnin jälkeen pienennä lämpö 150 asteeseen (130 kiertoilma) ja paista vielä 3 tuntia.

    6. Nosta paisti varovaisesti uunivuoasta ja laita puhtaaseen uunivuokaan. Kaada paistinneste kattilaan siivilän läpi. Anna kiehua hetken ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla (kastikkeen voi halutessaan suurustaa maizenajauheella).

    7. Laita uuni 225 asteeseen (200 kiertoilma) ja paahda karitsanpaistia vielä 10–15 minuuttia niin että pinta saa väriä.

Bataattirisotto

AINEKSET

  • noin 500 g bataattia

  • oliiviöljyä

  • suolaa ja pippuria

  • 1 iso salottisipuli

  • 2 valkosipulinkynttä

  • 1 rkl voita

  • 4 dl risottoriisiä

  • 1 ½ dl valkoviiniä

  • noin 9 dl hyvää kasvislientä

  • 1 1/2 dl parmesaania, raastettuna

  • suolaa ja mustapippuria

  • 1 rkl voita

VALMISTUSOHJEET

    1. Kuori ja kuutioi bataatti. Laita bataattikuutiot paistovuokaan tai uunipellille, pirskota päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

    2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa. Lisää riisi ja anna riisien kuullottua pari minuuttia. Kaada valkoviini kattilaan. Sekoittele, kunnes viini on imeytynyt riisiin.

    3. Kiehauta liemi toisessa kattilassa. Lisää noin 1 dl kiehuvaa kasvislientä kerrallaan risottoon. Kun neste on imeytynyt, lisää taas noin 1 dl lientä ja jatka, kunnes lähes kaikki neste on käytetty ja riisi on juuri ja juuri kypsää. Risotto saa jäädä löysäksi. Aikaa kypsentämiseen kuluu noin 20 minuuttia.

    4. Sekoita bataattikuutiot risottoon ja kuumenna vielä hetki. Nosta kattila levyltä ja sekoita joukkoon parmesaani. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele rosmariinilla.

Koristeluun

AINEKSET

  • 1 ½ granaattiomenansiemeniä

  • tuoretta rosmariinia tai minttua

VALMISTUSOHJEET

    1. Koristele paisti granaattiomenansiemenillä ja tuoreella rosmariinilla tai mintulla. Tarjoa kastikkeen, bataattirisoton ja vaikkapa parsan kanssa.

_mg_1057_0

Resepti: Louise Mérus

Louise Mérus on suomalainen kokki, joka on asunut ja opiskellut Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Hänen erikoisosaamistaan ovat afrikkalaiset perinneruoat ja mausteet.