Paahdettu munakoiso ja kookoskastike

Huippukeittiömestari Tomi Björckin ruokakirja Björck & Aasia vie ruokamatkalle Aasian kulinaristisiin helmiin. Tämä kasvisannos on saanut inspiraationsa Filippiineiltä.

Paahdettu munakoiso ja kookoskastike
logo

4 HLÖ

logo

1 h 0 min

MUNAKOISOT

AINEKSET

  • 2 munakoisoa

  • suolaa

  • 4 rkl ketjap manis -soijakastiketta

  • öljyä paistamiseen

VALMISTUSOHJEET

    1. Puolita munakoisot pitkittäin ja leikkaa lihapuoleen tiheitä viiltoja. Suolaa hyvin ja itketä munakoisoja 30 minuuttia. Mausta sitten ketjap maniksella.

    2. Paina munakoisonpuolikkaat vastakkain ja kääri folioon. Paahda 200 asteisessa uunissa tunnin ajan. Anna jäähtyä sen verran, että paloittelu on helpompaa.

PAAHDETTU KOOKOSKASTIKE

AINEKSET

  • 2 dl kookoskermaa

  • 2 dl hunajapaahdettuja (tai tavallisia) kookoshiutaleita

  • 2 rkl sriracha-kastiketta

  • 1 rkl kejap manis -soijakastiketta

  • 2 rkl soijakastiketta

  • 1 rkl limetin mehua

VALMISTUSOHJEET

    1. Valmista sillä aikaa kastike: Kiehauta kookoskerma ja hunajapaahdetut kookoshiutaleet kattilassa. Lisää joukkoon kaikki muut raaka-aineet ja sekoita tehosekoittimella tahnaksi.

TEMPURA

AINEKSET

  • 2 dl tempurajauhoja

  • 1 dl soodavettä

VALMISTUSOHJEET

    1. Valmista tempurataikina yhdistämällä ainekset kulhossa. Leikkaa jäähtyneet munakoisonpuolikkaat kolmeen yhtä suureen osaan. Pyörittele tempurataikinassa. Uppopaista 185-asteisessa öljyssä kattilassa tai paista pannulla runsaassa öljyssä kullanruskeiksi.

TARJOILUUN

AINEKSET

  • ½ pnt korianteria silputtuna

  • 1 vihreä chili renkaina

  • 4 rkl paahdettuja maapähkinöitä

  • 1 kevätsipuli renkaina

VALMISTUSOHJEET

    1. Tarjoile kastikkeen kanssa. Viimeistele annokset korianterilla, chilillä, kevätsipulilla ja maapähkinöillä.

Björck & Aasia (Cozy Publishing)

Björck & Aasia (Cozy Publishing)

Tomi Björck on kehitellyt sekä omia aasialaishenkisiä reseptejään että inspiroitunut suoraan pienten kujien street food -fiiliksestä. Aasian ruokakulttuuri on valtavan rikas ja kirjan helpon ja oivaltavan reseptiikan kautta päästään aitojen makujen juurille. Herkullisia reseptejä tukevat houkuttelevat ruokakuvat sekä aidon tunnelmalliset reissukuvat Björckin matkoilta.

Tutustu kirjaan Suomalainen.com>