Tapakset filotaikinasta

Rapea filotaikina saa seurakseen perinteistä juuresta ja herkullisia ilmakuivattuja herkkuja sekä juustoja.

Tapakset filotaikinasta
logo

4 HLÖ

logo

0 h 30 min

Täyte

AINEKSET

  • 1 rs (200 g) tuoreita herkkusieniä

  • 1 sipuli pieneksi kuutioituna

  • 1/2 rkl öljyä

  • 200g porkkana- ja palsternakkakuutioita

  • 2–3 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna

  • ripaus suolaa ja mustapippuria

VALMISTUSOHJEET

    1. Aloita valmistamalla täytteet.

    2. Hauduta ensin voissa juureskuutiot ja sieniviipaleet, noin viisi minuuttia.

    3. Haudutuksen jälkeen mausta oman maun mukaan suolalla, pippurilla sekä basilikalla.

Taikina

AINEKSET

  • Filotaikina-arkkeja (pakaste)

  • öljyä tai voisulaa

VALMISTUSOHJEET

    1. Sulata filotaikina noudattaen pakkauksen ohjeita. Filotaikinalevyt kuivuvat nopeasti, joten käsittele niitä yksi kerrallaan.

    2. Levitä sulanut filotaikinalevy työpöydälle ja voitele se voisulalla. Leikkaa levystä veitsellä tai pizzaleikkurilla noin 12 x 12 cm:n neliöitä.

    3. Nosta täytettä päälle ja rullaa kuin kaalikääryleitä. Voitele voilla ja paista 200 -asteisessa uunissa 5 -10 minuuttia, kunnes ”pötköt” saavat vähän väriä.

    4. Lisäkkeenä voit käyttääilmakuivattuja kinkkuja, salamia sekä erilaisia juustoja.