Paistettua kuhaa ja fenkolia

Kuha säilyy mehevänä, kun paistat fileen kaksinkerroin runsaassa voissa. Nauti raikkaan ja sopivasti viilennetyn Tarapaca-valkoviinin kanssa.
Paistettua kuhaa ja fenkolia + viinisuositus
Vähärasvainen kala Vähärasvainen kala Vähärasvainen kala
4 HLÖ
30-45 MIN
Ainekset:
4 kuhafilettä
2 fenkolia
1 sitruuna
3 valkosipulinkynttä
4 vartta broccolinia
timjamia
suolaa
reilusti voita
Valmistusohjeet:
1 Leikkaa kuhafileistä y-ruoto pois ”byxaamalla” eli leikkaamalla fileen keskeltä pois ohut viipale, jolloin kalassa olevat selkäruodot lähtevät kerralla pois (ja filee näyttää tämän jälkeen housuilta!)
2 Kuullota pannulla runsaassa voissa valkosipulin kynnet, timjami, lohkottu sitruuna ja puolitetut fenkolit muutaman minuutin ajan (jos fenkolit ovat isoja, halkaise neljään osaan).
3 Nosta fenkolit pois pannulta. Laita pannulle samaan voihin valkosipulin, timjamin ja sitruunan joukkoon kuhafileet kaksinkerroin, jolloin niistä tulee mehevämpiä. Paista pari minuuttia molemmin puolin, mausta suolalla ja varo ylikypsentämistä. Pannulla yrteistä ja mausteista makua imenyt ruskistunut voi antaa kuhalle upeasti makua.
4 Nosta kuha lautaselle ja pyöräytä pannulla samassa voissa nopeasti broccolinin varret. Asettele fenkoli ja broccolini kuhafileen viereen lautaselle ja lusikoi pannulta voita kastikkeeksi.
Resepti: keittiömestari Ari Ruoho
Resepti: keittiömestari Ari Ruoho

Ravintola Nokan keittiömestari ja ravintoloitsija tekee tiivistä yhteistyötä pientilatuottajien kanssa ja on innokas kalastaja ja metsästäjä.

Tutustu ravintola Nokkaan