Tarte Tatin – Suuri ranskalainen keittokirja

Ruokakirjailija Prisca Leclerc koosti kaikki lempireseptinsä samoihin kansiin ja nostaa ranskalaista kotiruokakulttuuria. Tutustu kirjaan!

tarte-tatin-kirja

Kaivattu Tarte Tatin tekee juuri ilmestyneellä uusintapainoksellaan ajattoman paluun – suuri ranskalainen keittokirja tarjoilee yli sata ohjetta helpoista arkisuosikeista rakkaudella valmisteltuun juhlaan.

Mistä ruokakirjasi kertoo ja mistä sait siihen inspiraation?

Sain kirjaan inspiraation, kun eräänä syksynä sain ystävältäni paljon talviomenoita ja niille piti keksiä käyttöä. En pidä perinteisestä suomalaisesta omenapiirakasta, jossa on paljon kakkutaikinaa ja vähän omenapaloja päällä. Muistin lapsuudestani Tarte Tatin -piirakan ja etsin käsiini sen reseptin. Karamellisoidessani omenoita tuoksu toi mieleen valtavasti makumuistoja lapsuudestani ja tajusin osaavani tehdä piirakan ihan niihin tuoksumuistoihin nojaten. Aloin miettiä, mitä muita sellaisia ruokia on, jotka tuovat yhtä vahvoja muistoja ja niitähän löytyi.

Pikkuhiljaa syntyi idea kirjasta, jossa reseptit nivoutuvat vahvoihin muistoihin Ranskassa viettämistäni lomista ranskalaisen isäni ja isovanhempieni luona ja varhaislapsuuden muistoista Ranskassa.

Halusin kaikki lempireseptini samoihin kansiin ja nostaa ranskalaista kotiruokakulttuuria.

Halusin kirjassa myös korostaa kaikilla aisteilla kokkaamista. Ruoanlaitto ei ole pelkästään reseptien orjallista seuraamista, vaan myös tuoksuja, makuja ja näköhavaintoja.

Kenelle kirjasi on tarkoitettu?

Kaikille, jotka rakastavat ranskalaista ruokakulttuuria ja haluavat oppia perustekniikoita kädestä pitäen. Kirja sisältää sekä ihan arkisia ruokia että viikonloppuruokailuun sopivia hieman vaativampia kokonaisuuksia.

Mikä aihe tai resepti kirjassa on erityisesti lähellä omaa sydäntäsi ja miksi?

Ehkä se, mikä nivoo kaikki kirjan reseptit yhteen eli se, että muistot, seura, paikka ja rakkaudella valmistettu ruoka tekevät kokonaisuuden ja ovat osa aterian makuelämystä. Ruoka on myös tunnetta.

Entä mikä on täydellisen tarte tatinin salaisuus?

Tarpeeksi pitkälle viety omenoiden karamellisointi. Uskon, että tässäkin reseptissä pätee se, että se pitää valmistaa muutaman kerran, jotta löytyy juuri se oikea kypsyys niin omenoissa, karamellissa kuin pohjassakin. Pannut, liedet ja uunit ovat kaikki yksilöitä. Ja sitten toki oma maku. Toinen tykkää kitkerästä karamellista, jolloin karamellin makeus taittuu mukavasti ja toinen tykkää hieman laimeammista mauista.

prisca-leclerc

Prisca Leclerc - Tarte Tatin

Prisca on kokki, sisällöntuottaja ja visualisti, joka on työskennellyt ruoka-alalla kymmenisen vuotta aina ravintolatyöstä televisio-ohjelman ruokatuottamiseen. Hän työstää kolmatta keittokirjaansa, joka ilmestyy ensi syksynä.

Osta kirja (Cozy Publishing) >>

15.12.2022