Anoran vedenottamot Nurmijärven Rajamäellä ovat nimeltään Solttila ja Mars. Vesi pumpataan vedenottamoilta 7–8 metrin syvyydestä suoraan Rajamäen alkoholijuomatehtaalle, jossa siitä valmistetaan viljaviinan, viinien, mausteiden ja muiden raaka-aineiden kanssa erilaisia juomia.
Anora suojelee veden laatua esimerkiksi maanomistuksen kautta, rajoittamalla rakentamista alueelle sekä perustamalla ympäristöllisiä suojelualueita. Yhtiö omistaa Rajamäellä 1100 hehtaaria maata, mikä vastaa yli 1500 jalkapallokentän kokoista aluetta. Anoran omistamat maat, kuten metsät ja pellot, sijaitsevat pääasiassa pohjavesialueella.
Veden laatu tutkitaan säännöllisesti ulkopuolisessa laboratoriossa.
Maanomistajana Anora voi päättää, mitä alueella saa tehdä ja estää näin pohjaveden puhtautta mahdollisesti uhkaavan toiminnan. Metsistä ja pelloista vastaavat Anoran kumppanit ja paikalliset asukkaat toimivat myös erittäin ansiokkaasti ympäristön suojelemiseksi.
Veden laatu tutkitaan säännöllisesti ulkopuolisessa laboratoriossa. Rajamäen veden ominaisuuksien perusteella pystytään myös tunnistamaan mahdolliset tuoteväärennökset.
Rajamäen pohjavesialue on tunnettu jo pitkään yhtenä Suomen Salpausselkien tärkeimmistä pohjavesialueista. Pohjavesialueella kasvava metsä suodattaa sadeveden, millä on selvästi havaittava vaikutus veden makuun.
Metsä hidastaa sadeveden imeytymistä maaperään, mikä puolestaan vähentää ilman epäpuhtauksien pääsyä pohjaveteen. Metsän vaikutus ja kemiallisen käsittelyn puuttuminen takaavat Rajamäen veden raikkaan maun ja kirkkaan värin.