Ensimmäiset Mandrarossa-viinit lanseerattiin v. 1999 yli 20 vuotta kestäneen tutkimustyön tuloksena. Tutkimukset aloitettiin Mandrarossa-nimisellä alueella, jota pidetään suotuisan mikroilmastonsa ja hedelmäisen maaperänsä vuoksi yhtenä Menfin parhaimmista viininviljelyalueista. Laajan tutkimuksen kohteena oli erityisesti sisilialaiset rypälelajikkeet ja sisilialainen maaperä. Tavoitteena oli löytää kullekin rypälelajikkeelle kaikkien suotuisin elinympäristö. Cantine Settesolin osuuskunta on perustettu sisilialaisten pienviljelijöiden toimesta vuonna 1958. Ensimmäinen sadonkorjuu tapahtui vuonna 1965, mistä lähtien viiniä on tuotettu osuuskunnan nimissä. Tänä päivänä Cantine Settesoli on yksi Sisilian ja koko Italian maineikkaimmista osuuskunnista. Se on tunnettu paitsi laadukkaista ja ainutlaatuisista viineistä myös kestävästä kehityksestä, nykyaikaisesta teknologiasta sekä jatkuvasta tutkimustyöstä viininviljelyn saralla.