Altialle kansainvälinen Green Company of the Year -palkinto

Altia voitti Green Company of the Year -palkinnon arvostetussa The Drinks Business Green Awards 2018 -kilpailussa Lontoossa. Voitto tuli Koskenkorvan alkoholitehtaan bio- ja kiertotalouden ansiosta.

pelto

The Drinks Business Green Awards on vuosittain järjestettävä kansainvälinen kilpailu, jossa palkitaan ympäristöasioissa ja vastuullisuudessa edistyksellisiä juoma-alan yrityksiä. Kilpailun järjestää The Drinks Business -lehti, joka on yksi juoma-alan johtavista kansainvälisistä julkaisuista. Kilpailu on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 2010.

Altian voittama Green Company of the Year -palkinto myönnetään yritykselle, joka on osoittanut sitoutumista ympäristövastuuseen ja kehittänyt omia liiketoimintatapojaan pienentääkseen hiilijalanjälkeään.

”Olemme todella iloisia Green Company of the Year - tittelin voitosta. On iso juttu Altialle, että saimme arvostettua tunnustusta pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstämme ja että vuosien ympäristötyö erityisesti Koskenkorvan tehtaalla huomioidaan myös kansainvälisesti”, iloitsee Altian vastuullisuuspäällikkö Hannamari Koivula.

Yli 50 prosentin lasku hiilidioksidipäästöissä

Altia valikoitui tämän vuoden Green Company of the Year -voittajaksi muun muassa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja kiertotalouden edistämisen ansiosta. Altian Koskenkorvan tislaamo on bio- ja kiertotalouden edelläkävijä, joka hyödyntää raaka-aineena käytettävän ohran sataprosenttisesti. Ohran kuoret, joita ei tarvita tehtaan tuotannossa, poltetaan omassa biovoimalaitoksessa, joka tuottaa höyryenergiaa tislausprosessiin. Biovoimalaitoksen ansiosta Koskenkorvan tehdas on onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään yli 50 prosenttia vuodesta 2014, ja tehtaan polttoaineomavaraisuus höyryenergiantuotannossa on kasvanut yli 60 prosenttiin.

Viljaviinan lisäksi Koskenkorvan tehdas tuottaa tärkkelystä ja rehuraaka-ainetta. Myös prosessissa syntyvä hiilidioksidi otetaan talteen ja hyödynnetään edelleen esimerkiksi kasvihuoneviljelyssä.

Rajamäen pohjavesi ei vaadi minkäänlaista käsittelyä

Suomalaisen ohran ohella toinen Altian juomien keskeinen raaka-aine on puhdas Rajamäen pohjavesi. Rajamäen pohjavesi täyttää kaikki laatuvaatimukset ilman minkäänlaista kemiallista tai mekaanista käsittelyä. Altia suojelee vedenottamoitaan muun muassa omistamalla maata pohjavesialueilla, rajoittamalla rakentamista alueella sekä perustamalla suojelualueita.

Altia pyrkii myös pienentämään juomapakkaustensa ympäristövaikutuksia. Pakkausten ympäristökuormitusta on pystytty vähentämään esimerkiksi lasipullojen painoa keventämällä, lisäämällä kierrätettävien PET-pullojen käyttöä sekä välttämällä ylipakkaamista.

Kierrätys ja jätteiden hyötykäyttö on erittäin korkealla tasolla Altiassa: 99,9 prosenttia Altian tuottamasta jätteestä kierrätetään tai hyötykäytetään.

The Drinks Business Green Awards 2018 on kansainvälinen kilpailu, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta ympäristöasioista juoma-alalla. Kilpailussa palkitaan juoma-alan yrityksiä, jotka toimivat kestävän kehityksen ja ympäristövastuun suunnannäyttäjinä. Kilpailun järjestää The Drinks Business -lehti, joka on yksi juoma-alan johtavista kansainvälisistä julkaisuista.

Finca las moras sadonkorjuu

Vastuullista viinintuotantoa


Tiesitkö, että Suomessa myytävien viinien ja muiden alkoholijuomien tuotannon eettisyyttä arvioidaan jatkuvasti? Ihmisoikeuksien toteutumista toimitusketjussa seurataan varhaisimmillaan siinä vaiheessa, kun viinirypäleet ovat vasta kypsymässä.

Lue lisää »