Grand Champagne Helsinki 2018 – Samppanjaa ja herkkuja

Samppanja kuplii kolmen päivän ajan Vanhalla Ylioppilastalolla, kun Grand Champagne -tapahtuma avaa ovensa 19.4.2018. Mukana tapahtumassa on runsaasti samppanjataloja mm. Bollinger, Louis Roederer ja Ayala.

Grand Champagne Helsinki 2018 – Samppanjaa ja herkkuja

Grand Champagne Helsinki -tapahtuma on kolmessa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa kevään kohokohtana, jolloin maailman samppanjakeskus siirtyy Helsinkiin. Vanhalla Ylioppilastalolla yli 50 samppanjataloa näyttäytyy 250 samppanjan voimin 19.-21. huhtikuuta. Tutustu tärppeihimme!

Louis Roederer vuoden 2018 arvostetuin samppanjabrändi

Louis Roederer valittiin Drinks International -lehden vuosittaisessa arviossa arvostetuimmaksi samppanjabrändiksi vuonna 2018. Samppanjatalo saavutti nyt ensimmäistä kertaa ykkössijan, mutta on ollut jo vuosia viiden arvostetuimman samppanjabrändin joukossa. Raati arvosti erityisesti Louis Roedererin vuosikerrattoman Brut Premierin laatua ja tyyliä, jonka talon kellarimestari Jean-Baptiste Lecaillon on kehittänyt viime vuosien aikana täysin uudelle tasolle.

Louis Roederer on tunnettu myös ikonisesta Cristal -samppanjasta, joka on aikoinaan kehitetty Venäjän tsaari Aleksanteri II:n toiveesta. Molemmat samppanjat ovat maistettavana Grand Champagne -tapahtumassa.

Champagne Bollingerin kellarimestari ensi kertaa Suomessa

Samppanjan saloihin johdattaa mm. huippuarvostettu kellarimestari Gilles Descôtes Champagne Bollingerilta. Hänen tiensä Bollingerin kellarimestariksi alkoi maataloustieteiden ja viininteon opintojen kautta Pariisissa ja Montpellierissa. Valmistuttuaan Gilles toimi ’lentävänä viinintekijänä’ Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa ja Bordeaux’ssa. Bollingerin tiimiin Descôtes liittyi vuonna 2003 ja päätyi viinitarhojen johtajaksi vuonna 2005 ja 2013 hänestä tuli Bollingerin kellarimestari.

Gilles vetää Grand Champagnessa kaksi Masterclass-tastingia, joista toinen keskittyy Bollinger R.D.:n eri vuosikertoihin eli talon pitkään kypsytettyyn, myöhään uudelleenkorkitettuun luksussamppanjaan (Récemment Dégorgé) ja toinen esittelee arvostetun talon lähes koko samppanjavalikoiman. TASTINGIT OVAT LOPPUUNMYYTYJÄ, VOIT KYSYÄ PERUUTUKSIA PAIKANPÄÄLLÄ

kellarimestari Gilles Descôtes Champagne Bollingerilta
Gilles Descôtes liittyi vuonna 2003 Bollingerin tiimiin ja 2013 hänestä tuli Bollingerin kellarimestari.

Kotimaisista asiantuntijoista mukana ovat Master of Wine Essi Avellan, viiniasiantuntija Jukka Sinivirta ja ravintoloitsija Samuil Angelov. Samppanjoiden ohella tapahtumassa on tarjolla samppanjaan sopivia ruokaherkkuja ja maistelupaloja.

Sisäänpääsylipun hinta ovelta on 20 €, johon sisältyy Lehmann Glassin Opale -samppanjalasi. Maistelu- ja ruokalipukkeiden hinta tapahtumassa on 2,50 € ja niitä voi ostaa tapahtuman aikana erikseen. Tapahtumassa on käytössä Grand Champagne Digimaksukortti.

Torstaina 19.4.2018 kello 15-21Perjantaina 20.4.2018 kello 15-21Lauantaina 21.4.2018 kello 12-20Paikka: Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3, Helsinki

Tapahtuman ohjelma ja lipunmyynti www.grandchampagnehelsinki.fi

Tapahtuman järjestävät AvelVino ja Ceesta Oy.