Keveys, raikkaus ja luonnonmukaisuus valttia

Tämän hetken viinitrendeissä korostuvat keveys ja raikkaus, mikä näkyy muun muassa kuohuviinien, roseeviinien ja monien valkoviinien suosion kasvuna. Myös terveystietoisuus ja luonnonmukaisuus näkyvät juomavalinnoissa.

luonnonmukaisuus

Yleinen trendi on, että viinikulttuuri kulkee mutkattomampaan ja helpommin lähestyttävään suuntaan.

Nauttiakseen viineistä ei tarvitse olla viinien asiantuntija. – Suomessakin viineihin on liittynyt tietynlaista mystifiointia ja monimutkaisuutta, mutta siitä ollaan pääsemässä pikkuhiljaa irti. Mutkaton lähestyminen viineihin ja valinnan helpottaminen ovat tätä päivää, kertoo Altian Consumer Insight Manager Milla Sorsakivi.

Kuohuvat, rosee ja riesling suosiossa

Kuohuviinit ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisen varmasti yli kymmenen vuoden ajan. – Kuohuviinejä on perinteisesti nautittu lähinnä juhlatilaisuuksissa. Nykyään kuohuviini on yhä useammin myös rentojen ja epämuodollisten tilaisuuksien juomavalinta. Kuluttajat suosivat tällä hetkellä viinejä, joissa yhdistyy keveys, hedelmäisyys ja hauskuus, ja kuohuviinit vastaavat tähän kysyntään, Milla Sorsakivi sanoo.

Suomen vähittäiskaupassa kuohuviinimarkkinan kasvu on tullut erityisesti espanjalaisten cavojen, italialaisten proseccojen ja ranskalaisten samppanjoiden myynnin kasvusta.

Kuohuviinien ohella roseeviinit ja valkoviinit ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaiskuluttajien keskuudessa. Kun tarkastellaan viinien vähittäiskauppaa, punaviinejä ostetaan yhä kokonaisuudessaan enemmän kuin valkoviinejä, mutta ero on kutistunut viime vuosina.

Kymmenen vuotta sitten punaviinejä ostettiin Suomessa lähes 36 % enemmän kuin valkoviinejä. Tämän jälkeen valkoviinien suosio on kasvanut voimakkaammin, ja viime vuonna punaviinejä ostettiin enää runsaat 15 % enemmän kuin valkoviinejä.

– Markkinoilla on nähtävissä kulutuksen siirtymistä toisaalta kevyempien, raikkaampien ja toisaalta entistä laadukkaampien viinien suuntaan. Tämä näkyy rosee- ja kuohuviinien kasvun lisäksi myös valkoviineissä esimerkiksi kuivanpuoleisten riesling-rypäleestä valmistettujen valkoviinien myynnin kasvuna. Kasvu on kohdistunut myös erityisesti yli kymmenen euron hintaisiin viineihin, joiden osuus kaikesta viinien pullomyynnistä on noussut yli kolmannekseen, Altian Market Insight Manager Jussi Ruotsalainen kertoo.

Terveystietoisuus, laatu ja luonnonmukaisuus näkyvät juomavalinnoissa

Terveellisten elämäntapojen korostaminen näkyy ruokakulttuurin lisäksi myös juomavalinnoissa, ja yhä usempi kuluttaja valitsee esimerkiksi vähäsokerisen tai matala-alkoholisen juomavaihtoehdon. Terveystietoisuus näkyy myös laadun korostumisena. – Kuluttajahaastatteluissa esiin on noussut trendi, jossa panostetaan laadukkaaseen viiniin tai cocktailiin, mutta sitä nautitaan määrällisesti vähemmän, Milla Sorsakivi kertoo.

Myös luonnonmukaisuus saa yhä enemmän jalansijaa viinimarkkinoilla. Luomuviinien valikoima on laajentunut merkittävästi ja samalla luomuviinejä ostetaan yhä enemmän. – Kiinnostus luomuun näkyi esimerkiksi järjestämämme Mikä Viini! -festareiden luomuosaston huikeana suosiona. Luomun ohella myös erilaiset eettisesti tuotetut viinit, kuten Reilun kaupan viinit, kasvattavat suosiotaan. Tuotteiden alkuperä ja eettisyys kiinnostavat tänä päivänä yhä useampaa kuluttajaa, Sorsakivi sanoo.