Monelle eri viinityylille punaviinien Pinot Noireista ja valkoviinien Sauvignon Blanceista alkaen valmistetaan hieman erityylisiä laseja, sillä siihen miltä viini maistuu suussa vaikuttaa se, mihin osaan kielen aistikohtia viini ensimmäisenä osuu. Tähän vaikuttaa hyvin pitkälti lasi ja sen pesän malli.
Valitsemalla oikeantyylisen lasin vaikutat siis konkreettisesti itse viininautintoon. Nautinnon lisäksi hyvä viinilasi näyttää kauniilta ja tuntuu kädessä hyvältä.
Kolme tyylikästä viinilasia roseeviinille eri hintaluokissa
Riedel SL Stemless Wings - monipuolinen ja edukas
Riedel SL Stemless Wings lasit ovat jalattomuutensa ansiosta hyvin monikäyttöisiä. Valkoviineille ja samppanjoille suunniteltu lasi sopii loistavasti myös raikkaille roseeviineille sekä kattauksen vesi tai mehulasiksi.
Jalattomuutensa ansiosta lasi sopii rentoihin tilaisuuksiin sekä esimerkiksi piknik ja reissulasiksi kun ei haluta tinkiä viininautinnosta. Lasit on pakattu pieniin, kompakteihin pakkauksiin, joissa ne kulkevat turvallisesti mukana kesän riennoissa. Lasi on loistava valinta myös pieniin koteihin sekä mökeille ja veneisiin, kun samaa lasia halutaan käyttää monien eri juomien nauttimiseen.
Löydä lasit Decanter.fi verkkokaupasta
Riedel Extreme Champagne / Rosé - keskihintainen ja hieman jykevämpi
Riedel Extreme sarja sisältää viisi erityylisille viineille suunniteltua lasia. Sarja on saanut nimensä lasien hieman kulmikkaasta muodosta.
Vasemmalta oikealle Riedel SL Stemless Wings, Riedel Extreme Champagne / Rosé, Riedel Performance
Lasin maljaosat ovat laakeita keskeltä ja kapenevat kohti suuaukkoa. Näin ne antavat viineille runsaasti tilaa hengittää sekä tuovat esiin viinin pehmeitä ja hedelmäisiä aromeja. Lasin muotoilu tukee erityisesti uuden maailman viineille tyypillistä aromi ja makumaailmaa. Extreme sarjan lasit ovat olemukseltaan hieman jykevämpiä ja paksumpaa kristallilasia verrattuna muihin Riedel lasisarjoihin. Lasit ovat konepestäviä.
Riedel Extreme sarjan Champagne / Rosee lasi on upea valinta samppanjalasiksi sekä raikkaiden roseeviinien nautiskeluun.
Lasin malja antaa tilaa viinine aromeille avautua ja kapea suuaukko ohjaa viinin kielen keskiosaan korostaen hedelmäisyyttä. Lasi on loistava valinta jos olet roseekuohuviinien, roseeproseccojen sekä yleisesti roseeviinien ystävä. Hieman paksumpaa kristallilasia oleva lasi sopii hyvin esimerkiksi mökkikäyttöön tai tilanteisiin jolloin hieman jykevämpi lasi on parempi valinta syystä tai toisesta.
Löydä lasit Decanter.fi verkkokaupasta
Riedel Performance Sauvignon Blanc - elegantti nautiskelulasi
Riedel Performance on Maximilian ja George Riedelin yhteistyönä toteutettu viinien ehdoilla suunniteltu lasisarja. Tavoitteena oli suunnitella entistä paremmin viinien nyansseja esiintuova lasisarja. Performance sarjan lasien sisäpinnalla olevat ”aallot” lisäävät lasin pinta alaa, jolloin viinin aromit avautuvat tehokkaammin ja hienoimmatkin nyanssit saadaan esiin. Tämä uniikki muotoilu on saatu aikaan uudella konepuhallustekniikalla hienovaraisesti vain lasin sisäpinnalle, jolloin ainoastaan lasia pyörittämällä sen voi havaita. Uuden konepuhallustekniikan johdosta lasit ovat ohuita, elegantteja ja korkeajalkaisia, mikä tekee viininautinnosta merkittävästi elegantimman. Todellinen viininharrastajan toivelahja sekä uniikki työkalu viinien nauttimiseen. Lasit ovat konepestäviä.
Yhteistyössä Uuden Seelannin Sauvignon Blanc tuottajien kanssa suunniteltu Riedel Performance Sauvignon Blanc lasi on paras kumppani kaikille Sauvignon Blanc rypäleistä valmistetuille valkoviineille. Lasi on erinomainen valinta myös kesäisille roseeviineille sekä makeille jälkiruokaviineille.
Lasin kapea suuaukko ohjaa viinin ohuena norona aivan kielen keskelle, korostaen viinin hedelmäisyyttä ja luoden täydellisen tasapainon hedelmäisyyden ja korkean hapokkuuden välille. Aallot lasin maljan sisällä avaavat tuoksut paljon sileää lasia tehokkaammin, jolloin viinin tuoksu monipuolistuu ja syvenee. Tähän lasiin kannattaa satsata kun tarjolla on laadukas lasiin sopiva viini tai juhlava tilaisuus, joka halutaan kruunata kauniilla kattauksella ja täydellisellä viinielämyksellä.
Löydä lasit Decanter.fi verkkokaupasta
Riedel - maailman arvostetuin viinilasien valmistaja
Riedel juhlii tänä vuonna 265 vuotista taivaltaan maailman arvostetuimpana viinilasien valmistajana. Sukuyritys on perinteisesti siirtynyt isältä pojalle ja uusi sukupolvi on aina tuonut oman lisänsä perheen ja koko viinimaailman historiaan. 1950 luvulla yhdeksännen sukupolven edustaja Claus J. Riedel muutti käsityksen viinilaseista. Hän muutti perinteiset jalalliset, värikkäät ja leikatut kristalliviinilasit ohuesti suupuhalletuiksi, korkeajalkaisiksi, koristelemattomiksi ja yksinkertaisen tyylikkäiksi.
Claus J. Riedel oli ensimmäinen, joka havaitsi lasin muodon vaikutuksen viinin aistimisessa ja alkoi tuottaa erimuotoisia laseja erilaisille viineille. Vuonna 1973 maailman ensimmäinen suupuhallettu, viinien ehdoilla suunniteltu lasisarja Riedel Sommeliers tuli markkinoille ja muutti käsityksen viinilaseista ja niiden muotoilusta pysyvästi. Historiansa aikana Riedel on tuonut markkinoille lukuisia viinin ehdoilla suunniteltuja lasisarjoja.
10. ja 11. sukupolven Georg J. ja Maximilian J. Riedelinin luotsaamana yritys on noussut maailman johtavaksi korkealaatuisten viinilasien ja viinikarahvien tuottajaksi. Riedel lasien myötä viiniasiantuntijat, kuten Robert Mondavi ja Robert Parker, pitävät viinilasin merkitystä viinin maistamisessa jopa yhtä tärkeänä kuin viinin tarjoilulämpötilaa.