Ihastu ranskalaiseen roseeviiniin

Roseeviinin suosio on kasvanut huimasti. Sitä valmistetaan lähes jokaisessa viinimaassa, mutta tietyt alueet ovat tulleet tunnetuksi roseeviini-spesialisteina. Kukaan ei tee roseeviiniä yhtä suurella tunteen palolla kuin Ranska.

gassier roseeviini

Voisi sanoa että Ranska on kaikkien roseeviinien isä ja äiti. Eikö samaa voisi sanoa kaikista viineistä? Mahdollisesti, mutta roseeviini-kategoriassa Ranska edustaa tämän viinityylin terävintä kärkeä.

Roseeviiniä tuotetaan Ranskassa aina pohjoisesta etelään. Bordeaux oli aikoinaan myös tehokas roseeviinintuottaja, vaikka alue tunnettaan tänä päivänä lähinnä punaviineistään. Champagnen maakunnasta on puolivahingossa tullut yksi maailman tunnetuimmista tai ainakin näkyvimmistä roseeviinialueista kiitos kaikkien rakastaman roseesamppanjan. Mutta entäpä ne “tavalliset” roseeviinit?

Roseeta ympäri Etelä-Ranskaa

Etelä-Ranska on alue, joka tulee kaikilla ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan laadukkaista roseeviineistä. Eteläinen Rhônen laakso on laadukkaiden punaviinien kuningaskunta, mutta Tavel on virkistävä poikkeus sääntöön. Täällä grenache-lajike dominoi roseeviinien usein hyvinkin sekalaista rypälesekoitusta.

Roseeviini sopii niin seurusteluun kuin monipuoliseksi ruokaviiniksi

Languedoc-Roussillon on määrällisesti Ranskan yksi tärkeimmistä roseeviinialueista ellei jopa tärkein. Languedocin vahvuus on notkeassa ja ennakkoluulottomassa tavassa valmistaa roseeviiniä yhdistelemällä erilaisia viininvalmistustekniikoita ja rypälelajikkeita.

Provence on Ranskan roseeviinien ehdoton ykköstykki

Klassisen Kaakkois-Ranskan Provencen välimerellisen raikkaat ja pirteän hedelmäiset roseeviinit ovat kategorian benchmark. Alueen roseeviinit ovat usein laadullisesti aivan omalla tasollaan ja syy siihen on yksinkertainen: kokemus.

Pidä Provence mielessäsi valitessasi autenttista ja laadukasta roseeviiniä

Provencen viinitalot ovat tehneet korkealaatuista roseeviiniä jo kauan ennen kuin roseeviinien trendiaalto pyyhkäisi viinimaailman yli. Vuosien saatossa hiotut viininvalmistustekniikat, tietotaito rypälelajikkeiden ja kasvupaikan valinnoista, turismia unohtamtta, ovat syitä alueen menestykseen. Jos olet matkustanut Etelä-Ranskassa olet hyvin todennäköisesti maistellut esimerkiksi Nizzan ja Marseillen välimaastossa sijaitsevan alueen suurimman ala-alueen Côtes de Provencen roseeviiniä.

Myös alueet kuten Bandol, joka tunnetaan poikkeuksellisen laadukkaista roseeviineistä, ovat kasvattaneet Etelä-Ranskan mainetta kaikkien roseeviinien kuninkaana. Täällä päärypälelajikkeita ovat mm. carignan, cinsault ja mourvèdre.

Millaiseen ruokaan ja tunnelmaan roseeviini sopii?

Roseeviinit sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Perinteisesti roseeviiniä pidetään kesäviininä, mutta onneksi sekin harhaluulo on hiljalleen haihtumassa. Hyvää roseeviiniä voi nauttia niin keskitalvella kuin keskikesälläkin, keväästä puhumattakaan.

Roseeviiniä ei tulisi ajatella todella kevyenä punaviininä tai värikkäänä valkoviininä, vaikka roseeviini saattaisi sellaisena joskus näyttäytyä. Roseeviini on vakavasti otettava viinityyli siinä missä valko- ja punaviini.

Viini on lähtökohtaisesti ruokajuoma, joka soveltuu silloin tällöin myös seurusteluun ilman ruokaakin. Roseeviini hoitaa helposti molemmat osa-alueet. Ruokaviininä hyvä rosee on vailla vertaa ja erityisesti se loistaa rennossa arkiruokailussa.

Tomaattikastikkeella kyllästetyt pastat, pizzat, ruokaisat salaatit, suolaiset alkupalat, kalaruoat aina sushista loimuloheen, grilliribsit ja makkaralajitelmat; roseeviinin kanssa mahdollisuudet ovat loputtomat. Roseeviinien voittajapiirre on usein helposti lähestyttävyys ja niiden kyky tarjota ämpärikaupalla makua usein maltillisella hintalapulla. 

Näitä kannattaa maistaa - nappaa roseeviinivinkit

Gassier Coteaux d’Aix-en-Provence Organic - luomurosee Provencesta

Gassier tarjoaa kuivan, raikkaan vadelmaisen ja tasapainoisen luomuroseeviinin niille, jotka kaipaavat tyylipuhdasta esimerkkiä eteläranskalaisesta roseeviinistä Provencen alueelta.

Hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen Gassier on kesän must have, joka tulisia löytyä jokaisesta ruokapöydästä. Tarjoile tämän modernin klassikon kanssa esimerkiksi grillattuja vihanneksia ja hennon mausteisia kanavartaita.

Löydät Gassierin myös näppärässä 2,25 litran viinipakkauksessa, joka vastaa kolmea tavallista viinipulloa. Tilaa Gassierin hanaviini näppärästi Alkon verkkokaupasta vaikkapa mökkipaikkakuntasi lähi-Alkoon.

LYV Rosé - kaunis lasikorkkinen pullo

LYV Rosén viinipullo kerää katseita ruokapöydässä. Säihkyvän ulkokuoren alta paljastuu tyylikkään hillitty, kypsän marjaisa ja herkullisen suoraviivainen roseeviini.

Languedoc-Roussillonin alueelta kotoisin oleva roseeviini on pesunkestävä terassiviini, jonka äärellä kelpaa kohottaa maljaa. Tyylikäs rosee toimii mehevien miniburgerien, mezesalaatin tai perinteisen makkaralajitelman kanssa.

Ilkka Sirén

Teksti ja viinisuositukset: Ilkka Sirén

Kansainvälisesti palkittu viiniasiantuntija Ilkka Sirén kirjoittaa ruoasta ja viinistä niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen artikkeleitaan ovat julkaisseet mm. Wine Enthusiast, Decanter ja Meininger's Wine Business International. Sirén on myös tuomaroinut lukuisissa viinikilpailuissa, mutta vapaa-ajalla tuomarin hattu jää naulakkoon ja viinistä nautitaan ilman pönötystä.