Semifinaaleissa esikarsinnasta jatkoon päässeet viisitoista lahjakkainta alle 30-vuotiasta nuorta kokkia kisasivat koko kilpailun finaalipaikasta. Osallistujat olivat Tanskasta, Alankomaista, Liettuasta, Ruotsista, Eestistä, Irlannista, Norjasta sekä Suomesta, jota edusti ravintola Savoyn keittiömestari Niko Tähti.
Semifinaalien voitto meni Norjaa edustaneelle alankomaalaissyntyiselle kokkilupaukselle Jet Loosille nimikkoannoksellaan Flavours of the sea. Hänet arvosteli voittajaksi viisihenkinen ammattilaistuomaristo, jonka mukaan Loos hallitsi kilpailijoista parhaiten kilpailun edellyttämät kolme kriteeriä; tekniikka, luovuus ja henkilökohtainen näkemys sekä esittely. Jet Loos iloitsi voitostaan ja kertoi kulinaarisesta visiostaan:
"Uskon todella, että tärkeintä on intohimo ruokaan ja ruoanlaittoon – se saa minut myös työskentelemään kovemmin joka päivä. Ruokien valmistamisessa kulinaarisena filosofianani on, että kaiken lautasella on oltava puhdasta, maukasta ja luonnon kauneutta esittelevää. Sen saavuttamiseksi käytän aina parhaita raaka-aineita, joita merestä, maasta ja metsästä on saatavilla innovatiivisten annosten luomiseksi."
Pohjois-Euroopan finaalin parhaan nuoren kokin tittelin kilpailun lisäksi kokit kilpailivat myös muista kunnianosoituksista. Niko Tähdelle ja hänen nimikkoannokselleen Reindeer on the edge of a misty swamp myönnettiin Acqua Panna -palkinto. Nuoria kokkeja kisassa avustaneet mentorit äänestivät Acqua Panna -palkinnosta, joka myönnetään annokselle, joka edustaa oman alueensa kulinaarista perintöä yhdistäen menneisyyden ja tulevaisuuden kokin persoonallisen modernin vision mukaisesti.
S.Pellegrino -palkinto sosiaalisesta vastuusta jaettiin Norjaa edustaneelle Nils Flatmarkille sekä Fine Dining Lovers Food for Thought -palkinto Tanskaa edustaneelle meksikolaissyntyiselle Sebastian Garcia Jimenezille.