Suurin osa suomalaisista glögin ystävistä aloittaa glögikauden pikkujouluaikaan

Glögit tulevat myyntiin jo lokakuussa, mutta Suomessa glögikausi ajoittuu vahvasti marras-joulukuulle. Viinimaa.fi:n lukijoille marraskuun lopulla tehdyssä kyselyssä 44 prosenttia vastaajista kertoi glögikauden alkavan pikkujouluajasta.

xx

Neljäsosa vastaajista kertoi nauttivansa ensimmäiset glögit viimeistään marraskuun alussa. Myös alkutalven säällä on merkitystä: runsas kymmenesosa vastaajista aloittaa glögikauden vasta talvisen sään myötä. Niin ikään runsas kymmenesosa kertoi juovansa ensimmäisen glögikupillisen vasta pari viikkoa ennen joulua. Neljä prosenttia vastaajista nautiskelee glögistä läpi vuoden. Kyselyyn vastasi 1277 Viinimaa.fi:n lukijaa.

Innokkaimmat glögin juojat löytyvät 31–40-vuotiaista

Glögi kuuluu jouluun kaikissa väestöryhmissä, mutta Altian tekemien kuluttajatutkimusten mukaan innokkaimpia glögi-ihmisiä ovat 31–40-vuotiaat pariskunnat. Heidän joukossaan on eniten niitä, jotka nauttivat glögiä säännöllisesti läpi kauden (loka–joulukuu). Säännöllisissä glögin juojissa on hieman enemmän naisia (58 %) kuin miehiä (42 %).

Vahvat hehkuviinit ja glögit edustavat enemmistöä Alkossa myydyistä glögeistä, mutta säännöllisesti glögiä nauttivat ovat kiinnostuneita myös miedoista ja alkoholittomista glögeistä, jotka nähdään sopiviksi monenlaisiin tilaisuuksiin.

– Alkoholittoman Blossa-glögin myynti onkin ollut kovassa kasvussa, ja sen myynti on leudoista säistä huolimatta ollut tänä vuonna huomattavasti vilkkaampaa kuin viime vuonna, kertoo brand manager Laura Kuusela Altia Finlandilta.

Glögivalikoimissa korostuvat perinteiset maut, mutta toisaalta kuluttajat osaavat nykyisin odottaa myös glögien kaltaisilta kausituotteilta uutuuksia ja kekseliäisyyttä. Altian valikoimaan uutuutta ja vaihtelua tuo joka vuosi vaihtuva vuosikerta-Blossa.

Jouluperinne 1800-luvun lopulta lähtien

Glögin juominen on ollut suosittu jouluperinne 1890-luvulta lähtien. Glögi-nimi tulee ruotsinkielisestä sanasta glödga eli hehkuttaa. Vanhan tavan mukaan glögi valmistettiin polttamalla paloviinaan kastettua sokeritoppaa maustetussa viinissä. Glögin suosion taustalla on pitkä pohjoismainen perinne väkevöityjen makeiden viinien nauttimisessa. Myöskin maustamisessa käytetyt sitrushedelmät, kaneli, neilikka, kardemumma ja inkivääri olivat tuohon aikaan hyvin yleisiä mausteita.

Milloin aloitat glögikauden?

Kysely Viinimaa.fi:n uutiskirjeessä 11/2015, vastaajia yhteensä 1277.

  • Pikkujouluaikaan: 44 % vastaajista

  • Viimeistään marraskuun alussa: 26 % vastaajista

  • Vasta pari viikkoa ennen joulua: 14 % vastaajista

  • Sitten kun sää on talvinen: 12 % vastaajista

  • Nautin glögiä lähes ympäri vuoden: 4 % vastaajista