Sushi bowl
Puolikuivan Kungfu Girl Rieslingin raikkaan hedelmäinen ja aromikkaan sitrusmainen makumaailma sopii erityisen hyvin aasialaisen ruoan seuraan.
Katso resepti »Suomalainen sushiguru ja keittiömestari Jesper Björkell on pitkäaikainen Hanko Sushi -ravintoloiden mentori ja opiskellut Japanissa paikallista ruokakulttuuria. Jesper kertoo, millaista on laadukas sushi.
Ensimmäinen Hanko Sushi -ravintola perustettiin nimensä mukaisesti Hankoon vuonna 2009 ja Jesper Björkell hyppäsi hieman myöhemmin mukaan Espoon ravintolan toimintaan. “Han ko” on myös japania ja tarkoittaa sinettiä ja henkilökohtaista laatuleimaa.
– Oma ensikosketukseni sushiin tapahtui 2000-luvun alkupuolella, Jesper muistelee – oman työurani aikana sushin suosio on kasvanut ja samalla arkipäiväistynyt Suomessa valtavasti.
Sushi-nimi tulee sanasta sumeshi, joka tarkoittaa etikalla marinoitua riisiä
Se ei kuitenkaan tarkoita, että sushi olisi pikaruokaa. Japanissa sushia arvostetaan erittäin korkealle ja se on juhlaruokaa, jota tehdään todella pieteetillä laadukkaista raaka-aineista ja se voi maksaa ravintolassa useita satoja euroja.
– Sushissa riisi on kaiken a ja o aivan kuten pizzassa pizzapohja, Jesper kertoo – Riisin oikeanlainen valmistus, koostumus ja laatu on todella tärkeää. Riisiä ei myöskään saa jäähdyttää jääkaappikylmäksi, vaan sushit tulee tarjota mahdollisimman nopeasti valmistuksen jälkeen huoneenlämpöisinä.
Sushin päällinen – eli mitä maki-rullan sisään tai nigirin päälle laitetaan – on yhtä tärkeässä roolissa kuin riisi.
– Päällisessä tulee näkyä kunnioitus ruokaan eli esimerkiksi kalan tuoreus ja miten se on käsitelty ja leikattu. Päällisenä käytetään tottakai sitä mitä on paikallisesti parhaiten saatavilla, kalojen valikoima on erilainen Japanissa kuin Pohjoismaissa, Jesper kertoo. Hanko Sushissa vastuullisuus ja eettisyys ovat tärkeitä asioita ja ravintoloissa käytetään vain MSC- tai ASC-sertifioituja mereneläviä.
Sushi on muokkautunut eri puolilla maailmaa paikallisiin kulttuureihin. Californian rolls eli Kalifornian maki on syntynyt nimensä mukaisesti Kaliforniassa ja siinä maistuvat paikalliset raaka-aineet kuten rapu, avocado ja hitunen majoneesia. Kalifornian maki on Pohjois-Amerikan suosituimpia sushi-tyylejä ja levinnyt laajasti myös muualle maailmaan kuten Suomeenkin.
Californian rolls on myös Hanko Sushin suosituimpia susheja grillatun lohinigirin ja ravintolan oman nimikkorullan kanssa.
Valitun riisilajikkeen ympärille suunnitellaan sille parhaiten sopiva soijakastike sekä hillottu inkivääri. Luonnollinen soijakastike valmistetaan käymisteitse soijapavuista, vehnästä, suolasta ja vedestä. Sen tarkoitus on maustaa sushipalan päällinen kuten lohi, ei siis riisiä, joka on jo valmistusvaiheessa maustettu sushietikalla. Tämän takia soijakastikkeessa kuuluukin kastaa varovasti yksi kulma päällisestä eikä riisiä, kuten moni virheellisesti tekee.
Inkivääriviipaleiden tarkoitus on raikastaa suuta ja tasata makuja eri sushipalojen välillä.
Sushit kannattaa nauttia kevyemmästä rasvaisempaan eli ensin kurkkimakit ja lopuksi lohi.
– Soijakastikkeemme reseptin olen kehittänyt juuri Hanko Sushin tyyliin sopivaksi ja teemme tiivistä yhteistyötä Kikkomanin kanssa, jonka soija toimii reseptiikan pohjana. Yhteistyömme tunnetaan Kikkomanin Japanin tehtailla saakka. Myös käyttämämme hillotun inkiväärin resepti on personoitu meitä varten, Jesper kertoo.
Bowl eli kulho kertoo tietenkin sen millaisesta astiasta ruoka syödään. Sushikulhossa riisi on pohjalla ja sen päälle on aseteltu susheistakin tuttuja päällisiä kuten leikattua kalaa, rapua, kurkkua ja avokadoa.
Sushi bowlin esikuva on Havaijilta kotoisin oleva Poke bowl, joka nousi ruokamaailman trendiksi Kaliforniassa vuonna 2016. Sen jälkeen poke ja sushi bowlit levisivät ympäri maailman pääasiassa sosiaalisen median ansiosta.
– Kokeilimme Hanko Sushissa bowleja ensimmäistä kertaa vuonna 2017 ja ne saivat heti valtavan suosion. Kehitimme sen jälkeen annoksia hieman pidemmälle ja ne ovat nyt yksi pidetyimmistä annoksistamme heti Suomen suosituimman medium sushilajitelmamme jälkeen, Jesper kertoo.
Puolikuivan Kungfu Girl Rieslingin raikkaan hedelmäinen ja aromikkaan sitrusmainen makumaailma sopii erityisen hyvin aasialaisen ruoan seuraan.
Katso resepti »Onko sinun valkoviinisuosikkisi raikas Riesling? Anoran viiniasiantuntija Markus Hannula avaa Riesling-rypälelajikkeen suosiota ja antaa vinkit hyvästä Rieslingistä.
Lue lisää »Japanilaiseen ruokaan erikoistunut kokki Diego Gallardo on muuttanut Espanjasta Japanin kautta Yllästunturille yksityiseksi sushikokiksi. Tutustu Diegon vinkkeihin kotikokille sushin valmistamiseen!
Lue lisää »