Toscanalainen Ruffino on hurmannut jo 140 vuotta

Ruffino on synonyymi rakastetuimmille toscanalaisille viineille. 140-vuotistaivaltaan juhlivan Ruffinon viinien vannoutuneisiin ystäviin lukeutuvat niin säveltäjä Giuseppe Verdi kuin Ruotsin ja Italian kuninkaalliset perheet.

Ruffinon tila Poggio Casciano

Ruffinon viinitalo perustettiin vuonna 1877 Firenzen lähellä Toscanan sydämessä sijaitsevassa Pontassieven kylässä. Viinitalon perustaneet serkukset Ilario ja Leopoldo halusivat viiniensä heijastavan maanläheisiä ja perhekeskeisiä arvoja korostavaa toscanalaista elämäntyyliä.

Ruffinon viinitalosta tuli nopeasti menestyksekäs – heidän viininsä sai ensimmäisen kultamitalinsa jo vuonna 1881 ja Ruffino oli myös ensimmäisiä tuottajia, joiden viinejä aloitettiin viedä Italian ulkopuolelle 1800-luvun loppupuolella.  Viinitalolla on ollut alusta lähtien niin hyvä maine maine, että esimerkiksi Yhdysvaltain kieltolain aikaan 1920–1930-luvulla Ruffino Chianti oli ainoa viini, jota oli mahdollista ostaa apteekista sen stressiä lieventävien vaikutusten takia.

Innovatiivisuudestaan tunnettu viinitalo teki myös tunnetuksi legendaarisen ’olkikoripullon’, joka malliltaan muistutti keskiajalla ’fiasco’ –nimellä tunnetuksi tullutta pulleaa pullomallia. Oljella ja niinellä suojatut pullot kestivät paremmin pitkiä kuljetusmatkoja. Historiallinen pullomalli teki paluun vuonna 2012 modernin tyylikkäässä ulkoasussa – Ruffino Chianti Superioren ympärille on kääritty tyylikäs suoja kierrätyspaperista valmistetusta narusta.

Yhdysvaltain kieltolain aikaan Ruffino Chianti oli ainoa viini, jota oli mahdollista ostaa apteekista sen stressiä lieventävien vaikutusten takia.

Intohimona luoda täydellistä viiniä

Viinitalon intohimona on 'luoda täydellistä viiniä' ja siksi Ruffinolla panostetaan huolellisesti eri viininviljelyn vaiheisiin kuten esimerkiksi sopivimpien rypälelajikkeiden ja parhaimman sadonkorjuuajan valintaan. Viinien suosion takana on aina ollut myös talon viinintekijöiden taito yhdistää Toscanan ihanteellisen ympäristön parhaimmat ominaisuudet: lauhkea välimerellinen ilmasto, kumpuilevasta maastosta johtuvat korkeusvaihtelut, viininviljelyyn sopiva kalkkipitoinen maaperä sekä runsas alkuperäisten rypälelajikkeiden määrä – tinkimätön laatu ja jatkuva tekninen tuotekehitys tähän kaikkeen yhdistettynä.

Ruffinolla on kaikkiaan kuusi viinitilaa Toscanan parhaimmilta alueilla. Poggio Casciano sijaitsee lähellä Firenzeä ja tällä arkkitehtuuriltaan renessanssin aikakautta edustavalla tilalla tuotetaan supertoscanalainen huippuviini Modus. Gretole ja Santedame -tilat sijaitsevat Castellina in Chiantissa.

Viinitilojen parhaimmilta tarhoilta tuotetaan Ruffinon legendaarinen Riserva Ducale Oro Chianti Classico Gran Selezione. La Solatia -viinitila sijaitsee lähellä Sienan olevan Monteriggionin keskiaikaisen kylän liepeillä. Solatia tarkoittaa ’auringon kylpemää’. Tällä tilalla tuotetaan Ruffino Chiantin lisäksi myös valkoviiniä. Greppone Mazzin tilalla viljellään ainoastaan Sangiovese -rypälettä, jotka käytetään Brunello di Montalcinon valmistukseen. Kuudes tila on historiallinen Monte Masso Chianti Classicon alueella. Alun perin luostarina toimineelta tilalta on huikeat näkymät aina Firenzeen saakka.