Sushiburritossa yhdistyvät kahden mantereen maut

Japanilaisen ja meksikolaisen ruoan fuusio, sushiburrito on katuruokatrendin uusin tulokas. Ravintoloitsija Samu Koskinen kertoo, mikä sushiburrito on ja kuinka juoma yhdistetään Tyynenmeren kahdelta puolelta vaikutteita saavaan ruokaan.

Sushiburritossa yhdistyvät kahden mantereen maut

Helsingin Fredrikinkadulle avatussa SOMA -ravintolassa ollaan työn touhussa jo varhain ennen lounasajan alkua. Pienessä avokeittiössä pilkotaan vihanneksia ja valmistellaan kalaa, tofua, lihaa ja riisiä sushiburritoista koostuvaa ruokalistaa varten. 

SOMAn ravintoloitsija ja toinen osakas Samu Koskinen selventää, että sushiburrito on meksikolaisen burriton muotoon kääräisty, suurta makisushia muistuttava riisi- ja levärulla. Nimensä ja tyylinsä mukaisesti se on yhdistelmä aasialaista ja latinalaisamerikkalaista keittiötä. 

– Sushiburritossa käytetään esimerkiksi sushiriisiä, soijakastiketta ja raakaa kalaa sekä avocadosta valmistettua guacamolea ja chili- ja chipotlemajoneesia, Koskinen kertoo. 

Ensikuulemalta yhdistelmä voi kuulostaa omituiselta ja Koskinen myöntää, että oli alkuun itsekin epäileväinen. Kaikki makumaailmat on kuitenkin mietitty hyvin tarkkaan niin, että ne sopivat yhteen.

–  Yllätyin siitä, kuinka hyvältä sushiburrito oikeasti maistui. Tässä oli jotakin uutta, mutta kuitenkin tuttua. Maut ovat selkeät ja makumaailmat sopivat yhteen, eikä annos tunnut tekemällä tehdyltä.

San Fransiscon kaduilta Helsinkiin

Koskinen on tuotekehittäjä SOMAn reseptien takana, mutta alun perin idea sushiburritoravintolan perustamiseen tuli hänen yhtiökumppaniltaan Sami Ateekilta.

Ateek oli kesälomamatkalla San Fransiscossa, kun hän kiinnitti huomionsa South of Market eli SoMa-naapurustossa kiemurtelevaan pitkään jonoon. Uteliaisuuttaan Ateek meni katsomaan, minkä perässä ihmiset olivat valmiita jonottamaan. Jonon päästä löytyi sushiburritoravintola.

Koskinen kertoo, että kyseisellä alueella on paljon sekä meksikolaista että japanilaista alkuperää olevia asukkaita. Hän arvelee, että idea sushiburritosta on syntynyt tässä ruokakulttuurien sulatusuunissa.

Ateek päätti kokeilla, onnistuisiko hän rakentamaan herkullisen sushiburriton itse. Rulla pysyi kasassa, mutta maut eivät osuneet aivan kohdalleen, joten Ateek soitti apuun Koskisen.

Terveellistä trendiruokaa

Sushiburrito ei ole aivan uusi innovaatio. Koskisen mukaan sushiburritopaikkoja on ollut maailmalla siellä täällä jo muutamia vuosia, mutta vasta nyt herkku on saanut kunnolla jalansijaa ja lähtenyt leviämään ruokatrendinä.

– Sushiburrito sopii moneen ruokatrendiin. Se on gluteeniton ja maidoton. Esimerkiksi gluteenittoman ruokavalion yleistyminen on varmasti yksi vahva tekijä suosion taustalla.

Koskinen liittää sushiburriton myös osaksi laajempaa street food -trendiä. Street food eli katuruoka tarkoittaa yksinkertaista ruokaa, jossa raaka-aineiden tuoreus ja laadukkuus korostuvat. Tyypillisesti annos kasataan asiakkaalle nopeasti tämän silmien alla.

– Laadukkaampi pikaruoka on nousussa jatkuvasti. Ihmisillä on entistä vähemmän aikaa jäädä istuskelemaan ravintolan pöytään, mutta silti halutaan laadukasta ja terveellistä ruokaa, Koskinen sanoo.

Makeus ja kirpeys taittavat mausteisuutta

Ruoan ja viinin klassikkoyhdistelmissä viinihyllyllä suunnataan sinne maailmankolkkaan, mistä ruokakin tulee. Mutta kuinka valita juoma sushiburriton kaltaiselle ruoalle, jonka maut tulevat hyvin erilaisista ruokaperinteistä eri puolilta maailmaa?

Koskisen mukaan säännöt voi sivuuttaa ja käyttää yhdistelemisessä luovuutta.

– Esimerkiksi erilaiset villit drinkit sopivat sushiburriton kanssa mainiosti. Hedelmäiset ja hieman kirpakat maut täydentävät tuoreiden raaka-aineiden ja mausteisten kastikkeiden makuja. Makeutta saa myös olla, mutta ei liikaa, Koskinen sanoo.

Viinihyllyllä kannattaa suunnata valkoviiniosastolle ja välttää rutikuivia viinejä

– Viinissä saa olla hapokkuutta sekä hieman jäännössokeria, joka tuo siihen makeutta ja hedelmäisyyttä. Kun ruoan mauissa on kärkeä, eli mausteisuutta ja vahvoja makuja, taittaa hienoinen makeus ja hapokkuus kokonaisuutta mukavasti. Hyviä valintoja ovat esimerkiksi rieslingit ja tietysti kuohuvat, Koskinen opastaa.

Kokeile: Domaine Zinck Riesling Prestige -valkoviini Ranskasta

Codorníu Ecológica Semi Seco -cava

www.ravintolasoma.fi

Fredrikinkatu 27, 00100 Helsinki

10.03.2016