Lomalla Leville? Lämmintä fondue-tunnelmaa uudessa Gastro K. -ravintolassa

Levin laskettelukeskuksen eturinteen uusi ravintola Gastro K. tarjoaa lämminhenkistä fondue-tunnelmaa ja laadukasta iltaviihdettä aikuiseen makuun.
Gastro K ravintola

Viime joulukuussa avattu Gastro K. -ravintola sijaitsee aivan Levin eturinteiden kupeessa Levin Kunkku -nimisessä kiinteistössä.

– Meidän ideamme perustuu hyvän makuiseen ruokaan, ihanaan tunnelmaan, rentoon, mutta ammattitaitoiseen palveluun ja tietenkin ihaniin viineihin, kertoo yrittäjä Riitta Paloniemi. – Haluamme tarjota hyvää ja terveellistä ruokaa hyvinkin yksinkertaisista aineksista, mutta pienellä twistillä. 

Gastro K:n ruokalista rakentuu Keski-Euroopasta tutun fonduen ympärille.

– Fondue lämmittää mukavasti pitkän ulkoilupäivän jälkeen ja sitä on mukava nauttia isollakin porukalla. Meillä fondueta ei tarvitse tilata etukäteen toisin kuin monissa muissa ravintoloissa, Riitta kertoo.

Fonduen lisäksi listalta löytyy keittiömestari Henna Verhon suunnittelemat kala-, kana- ja liha-pääruoat kasvisruokaa unohtamatta.

– Gastron pannu eli mehevää kanaa ja poromakkaraa valurautapannulta tarjoiltuna on yksi suosituimmista annoksistamme. Talviaikaan tarjoilemme myös blinejä, niin mädillä kuin kylmäsavuporolla. Illallisen lisäksi Gastro K tarjoaa lounasaikaan kotiruokaa, keittoa ja salaatteja.

Tiesitkö että Sveitsin kansallisruokana pidetty Fondue tulee ranskankielisestä sanasta fondre, joka tarkoittaa sulanutta. 

Herkullisia ruokia täydentävät tietenkin niille sopivat herkulliset viinit. – Haluamme pitää ruoan lisäksi myös viinien tason korkealla, mutta kukkaroystävällisenä, Riitta avaa ravintolan viinivalintoja. Kaikki viinit ovat saatavilla laseittain, myös talon samppanja Bollinger

– Ylivoimaisesti suosituin valkoviinimme on Kungfu Girl Riesling, joka on myös oma suosikkini, sillä Riesling-viinit ovat raikkaan mineraalisia ja sopivat niin monille ruoille. On ilo suositella asiakkaille viinejä, joiden takana itsekin seisoo.

Illalliselta suoraan viihteelle

Illallisen jälkeen on helppo siirtyä ravintolan alakertaan ja jäädä viettämään iltaa laadukkaan viihteen parissa.

– Kuvailemme itseämme tämän vuosikymmenen tanssiravintolana, joka ei ole humppapaikka, vaan aikuisten ihmisten moderni tanssiravintola. Livebändiemme musiikki sopii moneen makuun ja baarin ykkösjuoma on espanjalaisen Codorniu-cavatalon pirteän hedelmäinen kuohuviini, Riitta kertoo.

Kevättalven ykkösesiintyjistä on helppo nostaa esille niin Finlanders, Markku Aro, Yölintu, Teleks kuin Jorma Kääriäinen. Tarkat keikka-ajankohdat löydät Gastro K:n sivuilta.

– Meillehän saa tulla jo vaikka heti rinnepäivän jälkeen nopeasti tapaksille ja kuumalle juomalle, ja sitten myöhemmin illalliselle ja viihteelle, tervetuloa!

GASTRO K.

Laaksokuja 4, Levi
AVOINNA
Ravintola joka päivä klo 11-24 (02)
Alakerta viihde Ke-To klo 21-02 &
Pe-La klo 21-02 (04)
p 050 513 1210

www.gastrok.fi