Taneli Lehtonen voitti parhaan sommelierin tittelin 2017

Helsinkiläisen ravintola Murun sommelier Taneli Lehtonen voitti Suomen parhaimman sommelierin tittelin toista kertaa peräkkäin eilen järjestetyssä jännittävässä finaalissa. Toiseksi sijoittui tamperelaisen Deli 1909 & Wine Barin sommeliere Kirsi Seppänen.
Trophee Laroche the Best Sommelier

Kaksikko edustaa Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa, jotka tänä vuonna järjestetään 8.-9. lokakuuta Helsingissä sekä muissa tulevissa kansainvälisissä kilpailuissa. Kolmannelle sijalle ylsi nuori, mutta nopeasti kilpailun ja alan niksit oppinut sommelieré Juulia Eloranta, Ravintola-C Tampere.

Osakilpailuja on järjestetty maanlaajuisesti pitkin vuotta, ja finaaliin pääsi mukaan aiemmin päivällä järjestetyn semifinaalin pohjalta kolme parasta. Päätuomarina toimi Suomen Sommelierit Ry:n puheenjohtaja Samuil Angelov. Tuomareina toimivat myös Ravintola C:n Christina Suominen, Tampereen Viinitukku Oy:n Sommelier Markku Niemi, johtavan Chablis-tuottajan Domaine Larochen vientipäälliköt Anne Roque sekä Nicolas Laffitte.

Huikea finaali kolmen parhaan kesken

Ilmassa on keskittynyttä urheilujuhlan tuntua Lehtosen, Seppäsen ja Elorannan esittäytyessä kilpailua seuraamaan tulleelle yleisölle ja median edustajille. Huomionarvoista tämän vuoden finaalissa oli naisten osuus - kolmen finalistin joukossa olleet Seppänen ja Eloranta ovat molemmat nuoria kunnianhimoisia naisia, jotka edustavat uuden sukupolven esiinmarssia.

Kolmen finalistin paremmuus ratkaistiin kuudella eri tehtävällä, joilla testattiin niin viinien tuntemusta etsimällä virheitä tuomariston laatimasta viinilistasta kuin viinin ja ruoan yhdistämistä laatimalla viinit menulle. Lisäksi sommelier-kisaajat joutuivat valmistamaan samppanja-cocktailin tuomaristolle, dekantoimaan viinin oikeaoppisesti sekä lopuksi yhteistehtävässä kaatamaan magnum-pullollisen Laroche Chablista tasaisesti 15 lasiin. Ja kello tikitti koko ajan, joka teki tehtävien suorittamisesta haasteellista yleisön jännittäessä ja eläessä täysillä mukana.

Sommelierin työssä erinomaiset asiakaspalvelutaidot ovat erittäin tärkeässä asemassa. Teknisistä taidoista painotetaan erityisesti viinin maistamisen ja analysoinnin systemaattisuutta.  

Chablis-tuottaja Laroche arvostaa sommelierien työtä

Domaine Larochen perinteikäs viinitalo on ollut Chablis’n viinintuotannon merkittävimpiä vaikuttajia jo vuodesta 1850 lähtien. Larochen menestyksen takeena on kautta aikojen ollut modernin ja ekologisen teknologian käyttö, edelläkävijänä toimiminen sekä parhaiden mahdollisten viinitarhojen löytäminen ja niiden ainutlaatuisesta maaperästä huolehtiminen sekä ympäristön kunnioittaminen.

-Haluamme olla tukemassa suomalaisten sommelierien osaamista, sillä viinimestarit ovat tärkeässä roolissa viinikulttuurin edistämisessä, Roque toteaa. -Olemme aina olleet vahvasti mukana niin kokkien kuin sommelierien ammatillisissa kilpailuissa, sillä uskomme että juuri tällaiset tapahtumat luovat oikeanlaista ravintola ja juomakulttuuria ympäri maalmaa, Laffitte sanoo.

Larochen viinintekofilosofia kiteytyy viinitalon logossa, johon on kuvattu silmä, nenä ja suu – kolme viinin arvioinnin ja nauttimisen tärkeintä aistia. Larochen viinitalo sijaitsee Chablis’n kylän keskustassa l'Obédiencerie-nimisessä entisessä luostarissa, jossa paikalliset munkit olivat viljelleet viiniköynnöksiä ja tuottaneet upeita viinejä jo 900-luvulla.

Taneli Lehtonen - Suomen paras sommelier

Suomen parhaimmaksi sommelieriksi toista kertaa peräkkäin valittu Taneli Lehtonen keskittyy kaatamaan Larochen Chablis -magnumpullosta tasaisesti 15 lasiin.

Laroche

Chablis’n kylä ympäristöineen idyllisessä Keski-Ranskassa on chardonnay-valkoviinien luvattu maa. Larochen perinteikäs viinitalo on ollut seudun viinintuotannon merkittävimpiä vaikuttajia jo vuodesta 1850 lähtien.