Tomi Björckin uusi Aasia-ruokakirja

Huippukokki Tomi Björck on julkaissut neljännen ruokakirjansa, joka suuntaa ruokamatkalle Aasiaan. Tutustu Björck & Aasia -kirjaan ja sen neljään herkulliseen reseptiin!

Björck & Aasia -kirja

Monista ravintoloistaan ja tv-ohjelmista tuttu huippukokki Tomi Björck on asunut perheineen viimeiset neljä vuotta Australiassa. Tomin parhaillaan televisiossa pyörivä sarja Tomi ja uskomaton Australia vie ikimuistoisille reissuille ympäri Aasiaa.

Aasian kokemuksia ja kulinaristisia helmiä Tomi on koonnut ruokakirjaan nimeltään Björck & Aasia, joka ilmestyi lokakuun alkupuolella. Se vie ruokamatkalle yhteensä yhdeksään eri Aasian maahan.

– Idea Aasia-kirjasta lähti ilmoille yhtäaikaa aikaisempien kirjojeni kustantajan Cozy Publishingin kanssa, Tomi kertoo kirjansa julkistamistilaisuudessa.

– Omat suosikkiruokamaani Aasiassa ovat Taiwan ja Japani. Erityisesti pienen Taiwanin upea ruokakulttuuri on tehnyt vaikutuksen. Kirjan reseptien salaisuus piilee useimmiten kastikkeissa ja tahnoissa, jotka ovat monissa ruoissa pääosassa.

Uudistunut ravintola Farang aukeaa helmikuussa 2020

Moderniin aasialaiseen ruokaan keskittynyt Farang ehti toimia Helsingin Taidehallin tiloissa kymmenen vuotta. – Uusi upea ja entistä suurempi Farang aukeaa helmikuussa Arkadiankatu 6:een. Ravintola tulee olemaan kahdessa kerroksessa ja varustettu pitkällä baaritiskillä, Tomi kertoo ensi vuoden suunnitelmista.

10.10.2019