Saaristolaisleipä
Maltaisen makea saaristolaisleipä ei tarvitse ylleen kuin sipaisun voita, mutta loistoon se pääsee kalaruokien kumppanina. Valmista keralle esimerkiksi skagenröraa eli katkaraputahnaa tai graavattua siikaa.
Katso resepti »Monikäyttöinen katkaraputahna sopii täydellisesti saaristolaisleivän tai paahtoleivän ylle. Kokeile sitä myös uuniperunoiden tai blinien täytteenä. Nauti raikkaan Laroche-valkoviinin kanssa.
Vinkki! Saat punasipulista miedompaa, mikäli laitat sipulisilpun siivilään ja kaadat päälle litran verran kiehuvaa vettä. Valuta vesi pois ja anna sipulin jäähtyä ennen sen lisäämistä muun tahnan sekaan.
300 g katkaravun- tai jokiravunpyrstöjä
1 pieni punasipuli
1/2 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
tuoretta tilliä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria
halutessasi: Kuorimattomia rapuja koristeluun
Sulata ravut, jos käytät pakasterapuja. Valuta ravunpyrstöt siivilässä.
Kuori ja hienonna sipuli pieneksi silpuksi. Sekoita majoneesi ja ranskankerma sekaisin ja lisää ravut, sipulisilppu, silputtu tilli, sitruunankuori ja mehu sekä mausteet.
Tarjoa Skagenröra esimerkiksi saaristolaisleivän tai uuniperunoiden kanssa.
Maltaisen makea saaristolaisleipä ei tarvitse ylleen kuin sipaisun voita, mutta loistoon se pääsee kalaruokien kumppanina. Valmista keralle esimerkiksi skagenröraa eli katkaraputahnaa tai graavattua siikaa.
Katso resepti »Kokoa juhliin ryhdikkään Pongracz-roseekuohuviinin makumaailmaan sopiva lämminsavulohesta, saaristolaisleivästä ja hedelmistä koottu napostelutarjotin. Tee itse pikapikkelöidyt kurkut ja viimeistele pikantilla sriracha-majoneesillä.
Katso resepti »Poromousse maistuu herkulta joko valmiina ostetun tai itsevalmistetun saaristolaisleivän päällä. Katso moussen sekä saaristolaisleivän ohje.
Katso resepti »Nämä kaksi herkullista vegaanista täytevaihtoehtoa uuniperunoille on helppo valmistaa. Nauti raikkaan Riesling-valkoviinin kanssa.
Katso resepti »