Rillette on klassinen ranskalainen alkupala, jossa liha on kypsytetty hitaasti meheväksi ja revitty suikaleiksi. Tämä raikas lohi-rillette on ihana raikkaan Laroche Le Petit Chardonnay -valkoviinin kanssa.
Leikkaa lohi 2–3 cm palasiksi. Kuori ja hienonna salottisipuli.
Lisää sipuli valkoviinin kanssa pieneen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna poreilla noin minuutin ajan.
Laske lämpö miedolle ja lisää lohikuutiot valkoviiniliemeen. (Liemi ei saa enää poreilla.) Anna lohen hautua viinissä 4–5 minuutin ajan, kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää ja vielä sisältä hieman läpikuultavaa. Nosta lohikuutiot pois liemestä jäähtymään lautaselle. Siivilöi viini ja lisää sipulit lohipalojen sekaan. (Säästä viiniliemi ja hyödynnä esimerkiksi risoton valmistuksessa!)
Siirrä lohi ja sipulisilppu jääkaappiin jäähtymään.
Kun lohi on täysin jäähtynyt, siirrä palat sipulien kera kulhoon. Lisää joukkoon lämminsavulohi ja majoneesi. Sekoita ja painele haarukalla lohen tekstuuria hieman rikki, mutta älä liikaa. Rillette ei saa olla tahnamaista vaan lohipalojen kuuluu erottua joukosta.
Hienonna ruohosipuli pieneksi silpuksi. Lisää lohi-rilletten joukkoon. Mausta sitruunan mehulla ja valkopippurilla oman maun mukaan.
Nauti rillette tuoreen maalaisleivän tai rapeaksi paahdetun patongin kera ja kaada lasiin ranskalaista Laroche Le Petit Chardonnay -valkoviiniä.
Ruokakirjailija, valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Viola Virtamo on julkaissut usean kirjan viimeisimpänä Nordic Winter Cookbook. Ruoka on Violan suuri intohimo ja hän onkin kuvannut ja taittanut kymmeniä ruokakirjoja uransa aikana. Seuraa Violaa Instagramissa @violaminerva
Tämä ranskalainen pataruoka cassoulet on valmistettu artisokasta ja pavuista ja se nautitaan basilikasta tehdyn pistoua-kastikkeen sekä raikkaan ranskalaisen Laroche-valkoviinin kanssa. Tutustu keittiömestari Ina Niinikedon ohjeeseen.
Katso reseptiChardonnay on yksi maailman suosituimmista rypälelajikkeista. Sen kyky tuottaa huokeita ja helposti lähestyttäviä valkoviinejä sekä kellarikypsytystä kestäviä laatuviinejä on vertaansa vailla. Tutustu erilaisiin Chardonnay-tyyleihin!
Lue lisääIhastu keittiömestari Ina Niinikedon keväiseen ruokaohjeeseen ja nauti ranskalaisen Laroche-valkoviinin kanssa.
Katso reseptiRaikas kirpeä omena, suolaiset kaprikset ja samettinen ranskankerma täydentävät graavisiian hienostunutta makua. Tutustu Viola Virtamon Nordic Winter Cookbook -ruokakirjan herkulliseen ohjeeseen.
Katso resepti