Uunissa paahdettua ruusukaalia paahdetuilla manteleilla ja puolukkakastikkeella

Hunajalla maustettu puolukkakastike ja mantelilastut tuovat näihin uunissa paahdettuihin ruusukaaleihin lisää makua.

logo

0 h 30 min

AINEKSET

  • noin 600 g ruusukaalia

  • oliiviöljyä

  • 2 tl juoksevaa hunajaa

  • sormisuolaa

  • 1 dl mantelilastuja

  • 2 dl puolukoita, joista osa koristeeksi

  • 1 appelsiini

  • 2 ruokalusikallista hunajaa

  • 1 rkl etikkaa

  • 1/2 dl oliiviöljyä

VALMISTUSOHJEET

    1. Leikkaa ruusukaalit puoliksi ja laita uuninkestävään vuokaan. Pirskota päälle hieman öljyä, hunajaa ja sormisuolaa.

    2. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ruusukaalit ovat saaneet väriä ja pehmenneet.

    3. Sillä aikaa kun kaalit ovat uunissa paahda mantelilastut keskikuumalla kuivalla paistinpannulla.

    4. Tee puolukkakastike eli sekoita keskenään puolukat, yhden appelsiinin mehu ja raastettu kuori, hunaja, etikka ja öljy.

    5. Ota ruusukaalit uunista ja ripottele niiden päälle puolukoita ja paahdettuja mantelilastuja.

    6. Tarjoile puolukkakastikkeen kanssa.