Vastuullisuus osana viininvalmistusta
Italialainen 140-vuotias Ruffinon viinitalo muuttaa kaikki Toscanan viinitarhansa luonnonmukaisiksi osana vastuullisuus- ja kestävän kehityksen tavoitteitaan.
Millainen punaviini sopii pizzalle, entä valkoviini? Nappaa talteen herkulliset pizza & viini -yhdistelmät Italiasta!
Pizza on alunperin lähtöisin Napolista. Italialaiset ruoat ovat - naturalmente - parhaimmillaan italialaisten viinien seurassa, sillä aikojen saatossa paikalliset viini- ja ruokamaut ovat hiotuneet toimivaksi liitoksi.
–Viinin valinnassa kannattaa huomioida, että pizzan juusto kaipaa kumppaniksi hapokkuutta ja pizzan mausteisuus tasapainottuu viinin hedelmäisyyden myötä, Anoran viiniasiantuntija Markus Hannula kertoo.
Tomaatissa on paljon happoja, joten pizzan kaveriksi sopii parhaiten raikkaan hapokas viini
Myös pizzan kastikkeella on väliä. Tomaattipohjaiset pizzat kaipaavat kaverikseen erilaisia viinejä kuin ’valkoiset pizzat’.
– Tomaatissa on paljon happoja, mikä vaatii myös viiniltä happoja. Tomaattien kanssa ei myöskään sovi kovin tanniiniset viinit, sillä tomaatin maku muuttuu tanniinien myötä hieman metalliseksi. Tomaattia sisältävän pizzan kaveriksi sopiikin parhaiten raikkaan hapokas viini, joka voi olla puna-, valko-, rosee- tai kuohuviini.
Pizzan päälle tulevat täytteet vaikuttavat omalta osaltaan siihen millainen viini kannattaa valita. Tuliset ainesosat kuten esimerkiksi chili, salami ja pepperoni kaipaavat seurakseen joko lempeää punaviiniä, jossa on hedelmäisyyttä mutta ei tanniineja tai vaihtoehtoisesti puolikuivaa valkoviiniä.
Italialaiset ruoat ovat - naturalmente - parhaimmillaan italialaisten viinien seurassa
Jos pizzan päällä on rucolaa tai ilmakuivattua kinkkua, viinikaveriksi kannattaa valita kevyehkö punaviini tai yrttisemmän makuinen valkoviini.
- Tässä pätee aika hyvin viini-ruoka -yhdistelmien perussääntö eli käytä sen alueen perusviiniä, mistä ruoka tulee. Jos täytteet ovat tyypillisiä Toscanan raaka-aineita, käytä tyypillisiä Toscanan viinejä, Hannula vinkkaa.
& Ruffino Chianti
- Periaatteessa kaikki peruspizzat toimivat erinomaisesti Toscanan klassikkopunaviinin Chiantin kanssa. Tässä luomuviinissä on hyvä hapokkuus, vain hieman tammea ja maussa on tummaa hedelmää ja kirsikkaa.
& Ruffino Chianti Superiore
- Kun haluat nauttia laadukkaista ja tuhdimmista raaka-aineista pizzassa kannattaa panostaa myös viiniin.
Jos pizzan päällä on ilmakuivattua kinkkua, gorgonzolaa, rucolaa tai aitoa mozzarellaa ja pohja sekä tomaattikastike on tehty pieteetillä, juomaksi kannattaa valita myös astetta juhlavampi viini joko Ruffino Riserva Ducale tai Ruffino Chianti Superiore. Lue lisää kauniista olkikori-pullomallista.
& Ruffino Orvieto Classico
– Ruffinon valkoviinissä on hyvä hapokkuus. Viinissä on myös sopivasti hedelmäisyyttä ja orvieto-rypäleestä valmistetuille viineille tyypillistä mausteisuuta ja yrttisyyttä.
Italialainen 140-vuotias Ruffinon viinitalo muuttaa kaikki Toscanan viinitarhansa luonnonmukaisiksi osana vastuullisuus- ja kestävän kehityksen tavoitteitaan.
Ruokatoimittaja Mari Moilanen kävi valmistamassa maailman parasta pizzaa toscanalaisen Giovanni Santarpian opissa.
Katso resepti »Fiasco-nimellä tunnetun pullomallin arvellaan saaneen alkunsa jo 1300-luvun Italiassa. Viinitalo Ruffino oli ensimmäinen viinintuottaja, joka alkoi käyttämään tätä pullotyyppiä viiniensä valmistuksessa.
Lue lisää »Napolilainen huippupizzaiolo eli pizzamestari Giovanni Santarpia tietää parhaiten mikä on hyvän pizzan salaisuus: yksinkertaiset ja selkeät raaka-aineet ja taikinan huolellinen valmistaminen. Testaa pizza sekä viinivinkit!
Lue lisää »Ruffino Cares on kestävän kehityksen ohjelma ja aloite, jonka tavoitteena on pienentää ympäristökuormitusta vähentämällä hiilidioksidipäästöjä, kuluttamalla vähemmän vettä ja käyttämällä ainoastaan luonnonlannoitteita.
Lue lisää »