Blini-ilta tiedossa? Näin valitset viinin

Tuhdin blinin kumppaniksi sopii hapokas valkoviini kuten Chablis. Huippusommelier Samuil Angelov opastaa, miten ranskalaiset Laroche-viinit yhdistetään blineihin. Sopivan viinin valita lähtee blinin täytteistä.

Blini-ilta tiedossa? Näin valitset viinin

Tiesitkö, että Suomi on ainoa maa, jossa vielä nautiskellaan paksuja blinilettuja? Muhkeat blinit ovat peräisin Tsaarin ajan Venäjältä, mutta itänaapurissakin blinit paistetaan nykyään ohuiksi räiskäleiksi. Angelov suosittelee kokeilemaan myös perinteisen bliniletun vaihtoehtona rapeaa, vohveliraudalla valmistettua vohvelibliniä.

Blinejä vuoden ympäri

Perinteisesti blinisesongin ajatellaan sijoittuvan alkuvuoteen, kun mädit ovat parhaimmillaan ja talvi kylmimmillään. Angelov kuitenkin painottaa, että kuten sukulaisruoalla letuilla, voi blineilläkin herkutella ympäri vuoden. Perinteisen mädin ja smetanan sijaan blinin päällä voi maistua kevyempi skagenröra tai vaikkapa graavisiika. Syksyllä taas sienisato näkyy myös blineissä, kun täytteeksi valitaan metsäsienisalaatti.

Chablis’n mineraalisuus, raikkaus ja vihreän omenan sitrusmainen aromikkuus keventää ja raikastaa blinin tuhtia kokonaisuutta.

Chablis kruunaa blinin

Rasvainen ruoka kaipaa kylkeensä raikkautta. Aivan kuten paistettu lohi ja sitruuna, ovat blinit ja hapokas ranskalainen Chablis-valkoviini lyömätön pari. Chablis’n mineraalisuus, raikkaus ja vihreän omenan sitrusmainen aromikkuus keventää ja raikastaa blinin tuhtia kokonaisuutta.

Koska Chablis’n viinialue Keski-Ranskan Burgundissa oli paleotsooisella aikakaudella vielä meren peittämä, on alueen maaperässä nykypäivänäkin rippeitä osterinkuorista sekä merieliöistä. Merellinen maaperä antaa viinille mineraalisen ja suolaisen maun ja tuoksun, ja siksi Chablis sopiikin erityisen hyvin juuri kala- ja äyriäisruoille.

Sommelier Samuli Angelovin top 3 blinitäytteet ja viinisuositukset

Muikun mäti

Muikun mädillä täytetyn blinin kanssa Angelov suosittelee runsasta ja paahteista Laroche Chablis 1er Cru Les Vaudevey -viiniä.

Kuivan, raikkaan hapokkaan ja mineraalisen, runsaan hedelmäisen ja hiukan voisen viinin jälkivaikutelma on pitkä ja moniulotteinen.

Metsäsienisalaatti

Syksyisen blini-illan viiniksi Angelov valitsee pirteän ja hedelmäisen Laroche Chardonnay L -viinin.

Chardonnay L on maultaan kuiva, hapokas, sitruksinen, keltaomenainen ja hennon yrttinen sekä mineraalinen viini.

Jokirapuröra

Erityisesti kesällä blinin päälle sopii raikas skagenröra, jonka kylkeen Angelov valitsee vivahteikkaan ja ryhdikkään Laroche Petit Chablis L -viinin.

Kuivan, raikkaan, kukkaisen ja sopivan hapokkaan viinin maussa on aistittavissa limettiä, viheromenaa, yrttisyyttä sekä mineraalisuutta.