Kolumni: "Olemme kaikki tässä yhdessä"

Mikael Karttunen pohtii baarimestarin uraa ja hyvinvointia.

Mikael Karttunen

Baarimestarin ura

Olen seurannut suurella ilolla Jim Meehanin P(OUR) Symposium -puheen sosiaalisessa mediassa käynnistämää keskustelua baarimestareiden ammatin muutoksesta ja tämän muutoksen vaatimasta uudesta asenteesta. Baarimestarin ura ei ole enää pikainen pyrähdys, vaan maraton. Jokaiselle on selvää, että maratonia ei voi lähteä juoksemaan samalla taktiikalla kuin pikajuoksua. Minulle herra Meehanin ansiokkaassa puheenvuorossa kolahti kaikkein eniten ajatus, että meidän kaikkien tulisi miettiä omia tekemisiämme ja jaksamistamme, ei pelkästään itsemme ja vieraidemme takia, vaan myös kaikkien kollegoidemme ja koko alan takia.

Pidä itsestäsi huolta

Tämän ajatuksen taustalla on oivallus, että joka kerta, kun olemme töissä väsyneenä, krapulassa tai muuten vaan huonossa hapessa, emme hankaloita vain omaa elämäämme. Todellisuudessa teemme silloin valtavan karhunpalveluksen niin ravintolallemme kuin samassa vuorossa oleville työkavereillemme, mutta myös koko baarimestarin käsitteelle. Teemme siis haittaa ihan jokaiselle kollegallemme. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että vieraamme peilaavat näkemystään kaikista meistä baarimestareista jokaisen tapaamansa baarimestarin kautta. Siihen näkemykseen sisältyvät ammattimaisuutemme, tarjoamamme palvelun ja tuotteen laatu ja jopa ammattimme yleinen uskottavuus. On kuin vieraillamme olisi takaraivossaan jonkinlainen reaaliajassa päivittyvä baarimestaribarometri, joka nousee hieman jokaisen positiivisen kokemuksen myötä, mutta romahtaa jokaisesta negatiivisesta kokemuksesta. Vieläpä niin, että mitä korkeammat ovat ennakko-odotukset, sitä suurempi on romahdus. Kun siis joku aiheuttaa romahduksen, hänen kollegansa, ihan jollain toisella tiskillä, joutuu seuraavalla kerralla tekemään kaksin verroin töitä, jotta mittari nousee jälleen positiivisen puolelle. Tämä oli todella ravisteleva herätys ainakin itselleni.

On kuin vieraillamme olisi takaraivossaan baarimestaribarometri.

Tämä näkemys antaa vielä suuremman merkityksen ikiaikaiselle filosofialle, jota olen rummuttanut jo pitkään. Itseni toistamisen uhallakin puhun siis jälleen kerran japanilaisesta teeseremoniasta. Siinä jokaisen hetken täytyy olla juuri oikeanlainen, sillä kun hetki on ohi, sitä ei saa koskaan takaisin. Siispä ichi-go, ichi-e, eli kirjaimellisesti käännettynä yksi aika, yksi kohtaaminen, ei ole tärkeä ajatusmalli pelkästään jokaiselle baarimestarille yksilönä, vaan sen vaikutukset ovat kauaskantoisemmat. Me kaikki vaikutamme toisiimme. Olemme kaikki tässä yhdessä.

Mikael Karttunen

Mikael Karttunen

Altian Global Brand Ambassador Mikael Karttunen tutkailee kolumneissaan erilaisia baariympäristöön liittyviä haasteita positiivisella otteella.

Vesikoulu

Vesikoulu


Oletko koskaan ajatellut, että pullotetuissa vesissä on eroja? Ruokajuomana juodun veden maku ja laatu vaikuttavat olennaisesti niin ruoan kuin viininkin aromeihin.

Lue lisää »