Kolumni: "Puhuvan baarimestarin ABC"

Mikael Karttunen antaa parhaat vinkit inspiroivaan ja onnistuneeseen puheeseen.

Mikael Karttunen

Neljä vinkkiä inspiroivalle puhujalle

Baarimestarin ammatin kehittyessä valtavin harppauksin huomaamme jatkuvasti uusien ominaisuuksien nousevan tärkeään asemaan baarimestarin henkisten työkalujen kirjossa. Viime aikoina olen pannut merkille kuinka paljon baarimestarit pääsevät tai joutuvat puhumaan ihmisten edessä. Baarimestarin osaamisalueisiin on aivan yllättäen lisätty inspiroivan puhujan rooli. Valmentajana olen puhunut ammatikseni nyt tasan kymmenen vuoden ajan. Juhlavuoden kunniaksi haluaisin käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni mielestäni parhaat vinkit onnistuneeseen inspiroivaan ja muuhunkin puhumiseen kaikkien aiheesta kiinnostuneiden kollegojeni kanssa.

1. Kiitollisuus

Ensimmäisenä ja kaikkein tärkeimpänä vinkkinäni on kiitollisuus. Muista aina olla yleisöllesi vilpittömän kiitollinen siitä, että he ovat sinusta ja sanomisistasi niin kiinnostuneita, että ovat päättäneet käyttää kullanarvoista aikaansa kuunnellakseen sinua. Muista myös viestiä tästä kiitollisuudesta yleisöllesi.

2. Valmistautuminen

Toiseksi tärkein vinkkini on oikeanlainen valmistautuminen. Hyvä puhe vaikuttaa spontaanilta, mutta ei koskaan harhaudu aiheesta tai hypi aiheissa edestakaisin, vaan etenee loogisesti ja varmasti yhteen suuntaan, kuin tavarajuna. Tähän on olemassa salaisuus, joka on varsin yksinkertainen. Suunnittele puheesi runko, ikäänkuin otsikkotasolla ja tee siitä paperille suoraviivainen pohjapiirrustus. Sisäistä runko niin, että varmasti muistat sen ulkoa. Mieti etukäteen mitä kaikkea haluat kustakin kohdasta sanoa, mutta älä kirjoita koko puhetta paperille. Harjoittele puheesi läpi mielessäsi useampaan otteeseen.

3. Huumori

Kolmanneksi tärkein vinkkini on huumori. Pyri tuomaan puheeseesi mukaan huumoria, mutta älä ”yritä keksiä vitsejä”. Mikään ei tuhoa inspiroivaa puhetta tehokkaammin, kuin väkinäiset puujalkavitsit. Kokemukseni perusteella kaikkein paras tapa tuoda puheeseen mukaan huumoria, on mennä ihmisten eteen erittäin itseironisella asenteella. Ole valmis nauramaan itsellesi, ole valmis hyödyntämään sekä omien virheidesi että yleisön ja sinun välisen vuorovaikutuksen kautta luonnostaan syntyvät tilannekomiikan leimahdukset.

4. Hiljaisuus

Neljäntenä ja viimeisenä vinkkinäni on hiljaisuus. Aivan kuten musiikki, niin myös puhe on miellyttävällä tavalla asetellun äänen ja hiljaisuuden yhdistelmä. Ihmisten edessä puhuessa on erittäin tärkeää muistaa olla pelkäämättä hiljaisuutta. Hiljaisuus on ehdottomasti puhujan liittolainen, ei vihollinen. Puhuessa ei ole mitään tarvetta täyttää miettimistaukoja jollain satunnaisella äänellä, kuten vaikkapa epämääräisillä sidesanoilla tai jo sanottujen sanojen jatkuvalla toistelulla. Puhuja voi aivan hyvin olla hetken hiljaa, miettiä sanottavaansa ja sitten puhua selkeästi ja jäsennellysti. Oikein käytettynä hiljaisuus on jopa erittäin toimiva tehokeino. Aina kun tulet puheessasi tärkeään pointtiin ja saat sen sanotuksi, pidä tarkoituksella hieman pidempi tauko. Älä kuitenkaan käytä taukoa onnistuneen punchlinesi ihasteluun vaan hyödynnä se valmistellen seuraavaa lausetta mielessäsi.

Lopuksi – valmistaudu hyvin!

Mikäli jännität julkista puhumista, toimi seuraavasti: Valmistaudu täydellisesti, niin että osaat puheesi rungon alusta loppuun vaikka unissasi. Sitten mene mielessäsi ihmisten eteen ja kuvittele pahimmat mahdolliset katastrofit mitä puhuessa voisi tapahtua. Huomaa, että moni ”katastrofi” on itse asiassa loistavaa huumorin polttoainetta ja vaikka ei olisikaan, mitään kovin vakavaa ei sittenkään tapahtunut. Kun uskallat tehdä virheitä ja nauraa niille, olet jo inspiroinut ihmisiä huomaamattasi.

Mikael Karttunen

Mikael Karttunen

Altian Global Brand Ambassador Mikael Karttunen tutkailee kolumneissaan erilaisia baariympäristöön liittyviä haasteita positiivisella otteella.